Blogi

Sähkön siirtohintojen kasvulle loppu

By 3 helmikuun, 2021 No Comments

Sähkön siirtohintojen kasvu on ollut kipeä isku monen kukkarossa. Nyt siirtohintojen kasvulle tulee rajat ja hintakehitys voi kääntyä jopa laskuun. 

Sähkön toimitusvarmuus on tärkeää jo huoltovarmuudenkin kannalta. Tänäkin talvena  sähköverkon on kestettävä sääoloja. Hintojen tulisi kuitenkin pysyä kohtuullisina. Nyt näin ei ole. Siirtomaksut vievät tällä hetkellä yhä isomman osan sähkölaskusta. 

Siirtomaksujen sallittu kertakorotus puolitetaan ja kohtuullisen tuoton rajaa pudotetaan keskustalaisen ministeri Mika Lintilän johdolla. Vuodesta 2022 alkaen siirtoyhtiöt voivat periä asiakkailta 350 miljoonaa euroa vähemmän maksuja kuin vuonna 2020. Ero nykytilaan on erittäin suuri.

Nyt korjataan siis olemassa olevan sääntelyn puutteita. Keinot otetaan käyttöön nopeasti, ja vaikutukset alkavat näkyä jo vuodesta 2022 alkaen useilla alueilla. Tuloksia saadaan konkreettisesti eri verkkoyhtiöiden piirissä eri aikaan, mutta kokonaisuudessaan 2020-luvun aikana päätös näkyy sähkön siirtohinnoissa ympäri Suomen.

Keskustan johdolla valmistellusta esityksestä hyötyvät kerrostaloasujat, pientalot, sähköllä lämpiävät kotitaloudet, kuin maatilat ja pienteollisuus. 

Aikaa hintojen suunnanmuutokseen menee myös Keski-Suomessa muutamia vuosia, mutta linjaus on ehdottomasti oikea ja päätös kauan odotettu.