Blogi

Kansalaisten oikeusturvaan pieniä parannuksia

By 3 syyskuun, 2014 No Comments

Hallituksen ensi vuoden talousarviota on tuoreeltaan arvioitu kunnianhimottomaksi. Valtion velkaantuminen kasvaa ja eväitä uuteen kasvuun ei juuri ole. Toimet työllisyyden parantamiseksi jäävät vielä nähtäväksi.

Sen sijaan ennakkospekulaatiot oikeusministeriöltä tehtävistä leikkauksista peruuntui. Tämä on erittäin tervetullutta. Tuomioistuimille, syyttäjälaitokseen ja Rikosseuraamuslaitokseen osoitettiin kolme miljoonaa euroa lisämäärärahoja. Samoin myös poliisille myönnettiin 6,5 miljoonan euron lisämääräraha.

Tällä hetkellä osassa vähemmän vakavista rikoksista ja muissa tapauksissa syyte on jätetty nostamatta ylisuuren työtaakan vuoksi. Myös poliisin resurssivajeesta johtuvassa kiireessä tehdyt esitutkinnat ovat aiheuttaneet enenevissä määrin lisätutkintopyyntöjä, joka on näkynyt syyttäjän työmäärässä ja lopulta myös syyttämättäjättämisissä.

Ennakkoon kaavaillut lisäsäästöt oikeusministeriöltä peruuntuivat.

Resursseja ei yksinkertaisesti ole ollut riittävästi. Lisärahoitus tulee tarpeeseen, mutta se ei vielä poista etenkään poliisin alimitoitettua rahoitusta.

Jo vuosia jatkunut poliisin alasajo palvelee vain rikollista hyötyä. Säästöt eivät turvaa syrjäseutujen saati keskustojen turvallisuutta. Yhä useammin poliisi saapuu kiireellisesti paikalle vain henkeä uhattaessa. Moni poliisiasia hoidetaan puhelimen välityksellä ja poliisin saaminen rikospaikalle on vaikeutunut entisestään. Suuntaus on jo johtanut siihen, etteivät kansalaiset ilmoita enää vähäisemmistä rikoksista. Lisärahoitus tulee osoittaa uusien poliisien palkkaamiseksi kentälle.

Ennaltaehkäisy on yksi oleellisimmista keinoista hillitä oikeusvaltion periaatteiden rikkomista. Turvallisuuden ja oikeusturvan ylläpidosta voi tinkiä vain tiettyyn rajaan asti.  Tämän jälkeen taso laskee merkittävästi, eikä sen palauttaminen onnistu hetkessä. Onneksi hallitus on reagoinut tähän uhkaan.

Jokainen varas joka jää kiinni, rattijuoppo jonka ajaminen estetään, väkivallanteko joka pysäytetään, on palvelus meille kaikille. Meidän on pidettävä kiinni suomalaisesta oikeusturvasta.

Tämä ei onnistu ilman poliiseja ja syyttäjiä.