Blogi

Edessä on Suomen jälleenrakennus

By 9 huhtikuun, 2020 No Comments

Kiitos terveydenhuollon etulinjassa työskentelevät. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset. Kiitos kriittisillä aloilla työskentelevät, kiitos kaikki ohjeita ja määräyksiä noudattavat. Kiitos työstänne meidän kaikkien suomalaisten hyväksi.

Maa toisensa jälkeen on sulkenut rajoja, asettanut liikkumis- ja kokoontumiskieltoja ja pysäyttänyt taloutensa rattaita. Ennen koronakriisiä rajoitukset kansalaisten perusoikeuksiin tuntuivat olevan toisesta maailmasta. Eivät enää. Nyt niistä on tullut arkipäivää.

Positiivisimmatkin arviot osoittavat Suomen kohdalle koronaviruksen seurauksena suuria terveydellisiä ja taloudellisia vaikutuksia.

Tätä kriisiä on hoidettava terveys edellä. Suomen hallitus on tehnyt useita päätöksiä epidemian kukistamiseksi. Valmiuslain käyttöönotto, Uudenmaan eristäminen, kokoontumiskiellot ja ravintolatoiminnan rajoittaminen ovat erittäin kovia linjauksia. Ihmisten perusoikeuksia rajaavia päätöksiä ei tule koskaan tehdä kevein perustein.

On tärkeää, että meillä on selkeä suunnitelma normaaliolojen palauttamiseksi. Kattava testaaminen, yrityksille luotu silta kriisiolojen ylitse ja yhteistyö ovat avainasemassa.

Talous on ihmisten elämään ja terveyteen verrattuna toissijainen seikka, mutta taloudellinen kriisi voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia ihmisten omaan jaksamiseen. Se heijastuu myös suoraan yhteiskuntamme kestävyyteen. Talouden syöksyessä emme saa jäädä pysähtyneisyyteen kiinni. Nyt on toimittava.

Monessa yrityksessä tulot katosivat, mutta menot jäivät. Yhteiskunta pysähtyi lähes äkkiarvaamatta. Yrittäjät ja yritykset ovat isoissa ongelmissa.

Yrittäjät ovat käärineet hihojaan löytääkseen mitä kekseliäimpiä tapoja päästä kriisin ylitse. Yksi kuljettaa kotiin, toinen myy lahjakortteja. Apua kuitenkin tarvitaan. Hallitus on tehnyt useita tukitoimia yrittäjille ja yrityksille.

Yrittäjien ja yritysten suorien tukien lisäksi hallitus mahdollisti yrittäjille pääsyn työttömyysturvan piiriin, jotta kukaan ei jäisi ilman toimeentuloa.

Verottaja huomioi lykkäyksiä ja ennakkoveroja on mahdollista alentaa. Verotus reagoi kassavirran heikkenemiseen ja lomautuskäytäntöjä on helpotettu. Työeläkemaksuja lykättiin ja päätettiin alentaa. Lisäksi valtio nosti lainatakaustaan 80:een prosenttiin.

Nämä ovat hyviä toimenpiteitä akuuttiin tilanteeseen, mutta lisää tarvitaan. On muistettava, että monet yhteiskuntamme toiminnot täytyi yhtäkkiä kääntää täysin uuteen asentoon ja kaikkeen ei välittömästi kerkeä reagoida. Yrittäjien ja yritysten tuska on todellinen.

Suomen elinehto on yrittäjyyden elinvoimaisuus myös jatkossa. Valtiovalta tekee nyt kaikkensa. Myös kuluttajat voivat tehdä osansa: suosi suomalaista, kuluta kotimaista ja käytä lähipalveluita siltä osin, kuin se on poikkeusaikana mahdollista.

Yhteiskuntamme velkaantuminen on tässä tilanteessa perusteltua. Näin ei kuitenkaan voi jatkua loputtomiin.

Meidän on suunniteltava hallittu tie ulos koronakriisistä. On päätettävä niistä keinoista, joilla luomme kasvua ja työtä samalla kun huolehdimme julkisen taloutemme kestävyydestä myös tulevia kriisejä silmällä pitäen.

Tarve rakenteellisiin uudistuksiin on ajankohtaisempi kuin koskaan. Samalla meidän on panostettava koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin. On mahdollistettava uuden synty.

Sosiaaliturvasta on luotava kannustavampi ilman, että lisäämme eriarvoisuutta. Emme saa toistaa 1990-luvun laman virheitä. Mutta oikeuksien rinnalla on oltava myös velvollisuus osallistua.

Edessä on Suomen jälleenrakennus.

Me suomalaiset olemme onneksi sinnikästä kansaa. Ja nyt jos koskaan tarvitaan kestävyyttä.

Liian monelle korona tekee tiukkaa: terveyden, jaksamisen tai taloudellisen tilan kannalta. Nyt on äärimmäisen tärkeää, että jokainen meistä noudattaa niitä ohjeita ja säädöksiä, joita meille on asetettu. Kaikki muu, kuin välttämätön, odottaa koronan jälkeisessä ajassa.

Edessä on uusi aika, josta selviämme sitä paremmin, mitä tehokkaammin noudatamme nyt viranomaisten ohjeita ja määräyksiä.

Kolumni on julkaistu Keskisuomalaisessa 09.04.2020