Blogi

Viinit ruokakauppaan

By maaliskuu 12, 2019 No Comments

Suomalaista alkoholipolitiikkaa on tehty vuosikausia tiukan sääntelyn ja rajoitusten hengessä. Tuomiopäivän ennustajat ovat määränneet tahdin, kun luottamus suomalaisten omaan harkintakykyyn on ollut vähäistä. Kieltolakiakin kokeiltiin vuosina 1919–1932, mutta laihoin tuloksin.

Alkoholi on työikäisten miesten yleisin kuolinsyy. Alkoholi aiheuttaa paljon haittoja ja surua. Alkoholi voi viedä henkilökohtaiseen helvettiin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö alkoholipolitiikkaa tulisi järkevöittää. Pikemminkin päinvastoin.

Alkoholin aiheuttamiin laajoihin yhteiskunnallisiin haittavaikutuksiin on puututtava veropolitiikalla ja lainsäädäntömuutoksilla. Uudistava alkoholipolitiikka on järkevää. Seuraavan eduskunnan on alkoholipolitiikassa pysyttävä liberalisoinnin tiellä.

1)      Meidän on mahdollistettava viinien myynti ruokakaupoissa

2)      Meidän on ohjattava alkoholin kulutusta kodeista ravintoloihin

3)      Meidän on siirrettävä kulutuksen painopiste väkevistä mietoihin

Viinien myynti ruokakaupoissa suosisi miedompien alkoholijuomien käyttöä. Monella jäisi myös kauppareissut Alkoon tekemättä, jolloin viinapullo jäisi punamustille hyllyille. Viinin suosiminen voisi vähentää kovien viinojen kulutusta, jolla olisi positiivisia kansanterveydellisiä vaikutuksia. Samaan aikaan etenkin pienemmille lähikaupoille olisi merkittäviä taloudellisia vaikutuksia viinin myynnistä. Tämä piristäisi etenkin kyläkauppoja, joiden määrä vähenee noin 30 kappaleen vuositahdilla.

Alentamalla ravintolassa nautittavan alkoholin verotusta ohjaisimme käyttöä kodeista ravintoloihin. Alkoholin käyttö on aina turvallisempaa valvotuissa olosuhteissa. Samalla alkoholikulttuurimme muuttuisi terveempään, seurustelua ja laadukkaampia juomia korostavaan, suuntaan. Alkoholin nauttiminen kohtuudella ruoan kanssa tukee myös terveellisiä elämäntapoja, joita yhä useampi meistä suomalaisista suosii päivittäisissä rutiineissaan. Kohtuus kaikessa on tähänkin hyvä motto.

Kulutuksen painopisteen muuttaminen suosimaan yhä enemmän miedompia juomia tarkoittaa selkeitä veromuutoksia. Tällä hetkellä valtio suosii Alkoa ja kovia viinoja verottamalla miedompia alkoholituotteita suhteellisesti enemmän. Verotus ohjaa kuluttajia suosimaan viinaa. Valtion etu on mennyt kansanterveyden edun edelle. Esimerkiksi oluen verotus Suomessa on moninkertainen naapurimaihimme verrattuna!

Ravintoloissa nautittavan alkoholin verotuksen alentamisen lisäksi meidän tulee korjata nykyistä epäsuhtaa verotuksessa. Mietojen alkoholien verotusta on alennettava ja väkevien viinojen verotusta korotettava. Vaikutus olisi kulutusta ohjaava. Samalla Baltiaan ja Venäjälle suuntautuva viinaralli vähenisi, kun tasaisimme verotustamme naapurimaihimme nähden. Kotimainen teollisuus ja kansanterveys kiittäisi.

Suomessa ei voida nostaa alkoholiveroa liiallisesti, sillä se johtaa pahimmillaan vain alkoholin tuonnin lisääntymiseen ja verotulojen vähentymiseen. Itse ongelma, alkoholin liikakäyttö, ei poistu mihinkään. Siksi suunnitelmallinen liberalisointi on paras tapa edetä.

Tulevaisuudessa myös Alkon monopoliasema on tarkasteltava riippumattomalla selvityksellä.