Salibandypelaaja Peter Kotilainen (Happee, Jyväskylä) toimii kansanedustaja Joonas Köntän (kesk.) kampanjapäällikkönä kesän kuntavaaleissa. Suomen maajoukkuettakin edustava Kotilainen katsoo Köntän ajatusten Jyväskylän kehittämiseksi liikuntapääkaupungiksi tärkeäksi teemaksi, jota on helppo tukea. Lisäksi Kotilaista ja Könttää yhdistää vahva tahto puuttua voimallisesti rahapeliongelmiin ja niiden ennaltaehkäisyyn.
– En ole itse poliittisesti aktiivinen. Politiikan kautta on kuitenkin mahdollista kehittää paitsi Jyväskylää, niin vaikuttaa myös koko Suomen asioihin. Mielestäni myös me tavalliset kaupunkilaiset voimme vaikuttaa tehdäksemme Jyväskylästä entistä paremman kaupungin, Kotilainen sanoo.
– Liikuntapääkaupunki-ajattelun kannalta on keskeistä huolehtia monipuolisesti kaikkien lajien olosuhteiden parantamisesta, niin huippu-urheilun, kuin myös arkiliikkujien kannalta. Koko Jyväskylässä. Tämän ajatuksen jaamme ja tämän puolesta on hyvä tehdä töitä, Könttä ja Kotilainen toteavat.
– Lisäksi valtakunnalliseen keskusteluun päätynyt kysymys rahapeliongelmista on aihe, joka minua ja Joonasta yhdistää. Siksi on helppo lähteä rakentamaan kuntavaalikampanjaa yhdessä, Kotilainen linjaa.
– Olen tietysti iloinen, että saan tehdä yhteistyötä huippu-urheilijan kanssa, joka jakaa kanssani arvot paremman Jyväskylän aikaansaamiseksi. Uskon, että saamme herätettyä myös uusia ihmisiä vaikuttamaan kotikunnan asioihin, Könttä tiivistää.
Kansanedustaja Joonas Könttä on toiminut yhden kauden Jyväskylän kaupunginvaltuustossa ja pyrkii nyt jatkokaudelle. Kuntavaalien kampanjapäällikkönä toimiva Kotilainen on tunnettu paitsi Jyväskylän hirviteatterista, myös valtakunnallisesti muun muassa vuoden 2016 maailmanmestaruusjoukkueesta.