Suomalainen alkoholipolitiikka nojaa vahvaan sääntelyyn ja holhoukseen, jota en itse pidä järkevimpänä tapana nyky-yhteiskunnassamme. Mielestäni meidän olisi siirryttävä kohtuullisuutta korostavaan, liberaalimpaan ja eurooppalaisempaan alkoholipolitiikkaan. Esimerkiksi etämyyntiä koskeva sääntely on suomalaisen yrittäjän ja kuluttajan näkökulmasta epäoikeudenmukainen ja vanhentunut. Pääset katsomaan puheenvuoroni Youtube-kanavallani.
Alla pienpanimoiden etämyyntioikeutta koskevan lakialoitteen lähetekeskustelussa pitämäni puheenvuoro:
Arvoisa puhemies,
Suomalaista yrittäjyyttä, työtä ja paikallisuutta vahvistava edustaja Myllykosken lakialoite mahdollistaa pienpanimoille väliaikaisen etämyyntioikeuden. Kuten äsken kuulimme, on lakialoitteen käsittely viivästynyt ja osin jo myöhässä, mutta kysymys on periaatteesta ja siitä, mikä olisi oikein. Kysymys on myös nykytilanteen pidempiaikaisesta korjaamisesta.
Aloite on saanut eduskunnan enemmistön kannatuksen yli puoluerajojen.
Nykytilanteemme on paitsi vanhanaikainen ja epäoikeudenmukainen, myös täysin järjetön. Suomessa ulkomaisten oluiden ja alkoholin verkkokauppatilausten suosio kasvaa, mutta suomalaisille pienpanimoille vastaavanlainen verkkokauppamyynti on kielletty.
Jokainen suomalainen pystyy tilaamaan, verot maksaen, internetistä kotiovelleen olutta, viiniä ja vahvempiakin juomia – mutta ei Suomesta.
Melkoisena sääntelyn ja holhouksen riemuvoittona voi pitää sitä, että kotiseudun pienpanimosta oluita, siis suomalaisia suomessa tehtyjä juomia, voi tilata kotiovelle, kunhan juomat on ensin rahdattu rekoilla ja laivoilla ulos Suomesta ulkomaille!
Tässä asiassa ei voita arkijärki, ei kohtuus, ei ilmasto, ei suomalaiset ohrapellot ja suomalainen viljelijä, ei kotimainen osaaminen, eikä etenkään paikallista työtä ja laadukasta tuotetta Suomeen tekevät yrittäjät.
Vaikka suomalainen haluaisi tukea paikallista, kotimaista pienpanimoa, voi ulkomaiset tuotteet tulla valikoiduksi, kun ostotapahtuma toteutetaan joka tapauksessa ulkomaiden kautta.
Pienpanimo-olutta Jyväskylän Palokasta ei kotiinsa voi tilata, mutta saksalaista Baijerin olutta kyllä voi.
Tämä asettaa kotimaiset, paikalliset toimijat eriarvoiseen asemaan ulkomaisiin nähden. Nykyinen malli suosii ulkomaalaista ja soimaa suomalaista.
Arvoisa puhemies.
Nykyinen pienpanimoiden etämyyntikielto aiheuttaa sen, että EU:n sisällä pelisäännöt eivät ole samat kaikille. Tavaroiden ja palveluiden vapaa liikkuvuus näyttää tarkoittavan sitä, että oman maan pienpanimot jäävät muiden maiden tuottajien jalkoihin – ja syy on yksinomaan meidän kankean ja vanhanaikaisen lainsäädäntömme.
Mielestäni meidän on otettava Suomessa määrätietoisesti askelia kohti kohtuullisuutta korostavaa alkoholikulttuuria. Pienpanimoiden etämyyntiluvan salliminen olisi askel tätä tavoitetta kohti – samalla tukien paikallista työtä, yrittäjyyttä ja pienpanimokulttuuria.
Arvoisa puhemies.
Korona-aika on kohdellut myös pienpanimoita kohtuuttomasti. Pienille yrittäjille omien tuotteiden saaminen kauppoihin myyntiin on ollut haastavaa, mutta monissa ravintoloissa tuotteita on saanut esille. Baarien ja pubien sulkeminen on ajanut ravintolayrittäjien lisäksi ruoka- ja juomatuotteiden välittäjät ja tuottajat ahtaalle.
Nyt on korkea aika saattaa kotimaiset toimijat ulkomaisten rinnalle tasavertaiseen asemaan tässä etämyyntiasemassa ja mahdollistaa se, että pienpanimoille annetaan oikeus myydä omia tuotteitaan kuluttajille verkkokauppansa kautta kotiin kuljetettuna.
Etämyynnin salliminen edistäisi myös sitä, että suomalaisten pienpanimotuotteiden vienti ja alan kilpailutilanne Euroopassa tasoittuisi.
Peräänkuulutan paikallisuutta, kohtuullisuutta, oikeudenmukaisuutta ja vanhaa kunnon maalaisjärkeä tämän esityksen käsittelyyn, mutta myös koko suomalaisen alkoholipolitiikan liberalisoinnin toimeenpanoon.