Blogi

Pääministerin puheet ristiriitaisia

By 16 syyskuun, 2022 19 syyskuun, 2022 No Comments

Pääministeri Sanna Marinin puheet ja teot venäläisten turistien viisumikysymyksessä ovat ristiriitaisia. Kansainvälisillä näyttämöillä puheet ovat kovia, mutta kotimaassa teot puuttuvat. Pääministeri Marinin ja SDP:n hallituksen suurimpana puolueena on otettava asiassa johtajuus, pelkät korupuheet eivät riitä.

EU-sääntöjen taakse meneminen on vastuun väistämistä, sillä myös esimerkiksi Viro kuuluu samaan EU:hun ja siellä turistiviisumien osalta on tiukempi linja. Vaikka EU:sta myöhemmin tulisikin sanktioita, on se tässä tilanteessa pieni hinta maksaa. Nyt ei ole aika olla mallioppilas vaan tehdä se, mikä on oikein.

Yhteinen EU-päätös tarvitaan, mutta sen saamisessa voi kestää kauan. Jo myönnettyihin viisumeihin on hankalampi puuttua, mutta uusien turistiviisumien kieltäminen on omissa käsissämme.

Arvot ilman tekoja ovat vain mielipiteitä. Pääministerin on aika elää kuten opettaa. Tiukemmalle linjalle hän saa varmasti eduskunnan laajan tuen.