Jyväskylän kaupunginvaltuutettuna toimiminen on yksi elämäni suurimmista kunnioista. Olen kiitollinen siitä luottamuksesta, jonka olen teiltä saanut.
Yritän toimia parhaan osaamiseni, parhaan saatavissa olevan tiedon ja teiltä saamani palautteen mukaan. Puolustan päätöksissäni kansainvälisyyden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden arvojani.
On ilo edistää jyväskyläläisten elämää, oli sitten kyse pienistä asioista, kuten ulkokuntosaleista rantaraitilla ja uusista polkupyöräparkeista. Ensi kesänä Sepänpuistoon tulee uusia koripallokoreja. Ehkä tämä auttaa myös tulevaisuuden laurimarkkasia. Tai suuremmista asioista kuten miljoonainvestoinneista lasten koulutukseen, Hippos-hankkeesta ja panostuksista ikäihmisten arvokkaaseen vanhuuteen.
Näitä pieniä ja suuria asioita olen edistänyt niin valtuustosalissa, kuin myös yksityisesti muiden valtuutettujen ja viranhaltijoiden kesken. Kiitos kaikille hyvästä yhteistyöstä. Puhun suoraan, mutta harva siitä on lähtenyt haukkumaan – ainakaan kasvotusten.
”Liikuntamahdollisuuksia lisättävä ja polkupyöräparkkeja parannettava, metsien käyttö säilytettävä, lasten kouluruokailu taattava ja ikäihmisten palvelut turvattava, yrittäjät ja startupit huomioitava, tasa-arvo taattava.”
Tässä vain muutamia asioita otsikkotasolla, joiden puolesta olen puhunut paikallisesti, maakunnallisesti ja valtakunnallisesti.
Minulle Jyväskylä on Suomen paras kaupunki. Se on hienon Keski-Suomen maakuntamme keskus ja sykkivä sydän keskellä kauneinta isänmaata.
Ensi vuonna on eduskuntavaalit. Tavoitteenani on olla koko Keski-Suomen kansanedustaja. Olen nyt toista kertaa ehdolla. Vuonna 2015 sain 2200 ääntä ja kansanedustajuus jäi vain 700:n äänen päähän. Kiitos teille kaikille.
On aika parantaa Keski-Suomen edunvalvontaa, aika puhua kuuluvammalla äänellä ja aika saada uusi edustaja, joka tietää mitä tekee.
Toivotan sinut mukaan kevään kovimpaan kampanjaan, olit sitten politiikan kävelevä tietosanakirja tai henkilö, joka ei ole ikinä edes äänestänyt. Apusi on tervetullutta ja voit ilmoittautua mukaan täällä.
Tiimissäni on kaikenikäisiä ihmisiä ympäri Keski-Suomea vihreistä kokoomuslaisiin ja demareista keskustalaisiin. Yhteisenä tavoitteena meillä on tehdä Suomesta koulutuksen, yrittäjyyden ja hyvinvoinnin suurvalta.
Tammikuussa 2019 paljastan teemani, tavoitteeni ja yhteisen visiomme. Aika toimia on nyt.
Hyvää ja rauhallista joulua, sekä hyvää uutta vuotta.