Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelma on monilta osin kannatettava. Iso kysymysmerkki on tietysti tavoitteiden ja niihin varatun rahoituksen puute, tai suoranaiset leikkaukset. On kuitenkin viisautta odottaa valmistelun tuloksia ja kehua tai kritisoida sitten, jos aihetta on.
Keski-Suomen edunvalvonnan kannalta odotteluun ei kuitenkaan ole varaa. Hallitusohjelmassa on kirjattu, että: “Hallitus käynnistää strategisen yhteistyöallianssin suurimpien kaupunkien kanssa.” Jos tämä tarkoittaa vain kuutta suurinta kaupunkia, eli Helsinkiä, Espoota, Tamperetta, Vantaata, Oulua ja Turkua, olisi kyseessä märkä rätti Jyväskylän kasvoille.
Edellisellä vaalikaudella onnistuimme lisäämään Jyväskylän, Kuopion ja Lahden uusiksi MAL (maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus) -alueiksi. Nämä seudut pääsivät mukaan valtion kehitysohjelmaan, joka lisää kasvua ja työtä. Keski-Suomesta mukana ovat Jyväskylän lisäksi Hankasalmi, Laukaa, Muurame, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen ja Äänekoski.
Hyvin alkanut MAL-alueiden laajennus uhkaa vesittyä, jos kuudelle suurimmalle kaupungille luodaan oma ohituskaista. Lehtitietojen mukaan hallitus on perustamassa valtion yhteistyöelimen suurimpien kaupunkien kesken. Hallitusohjelmakirjaus on väljä, joten on tärkeää huolehtia, ettei Jyväskylä – muttei Lahti ja Kuopiokaan – tästä uudesta yhteistyöelimestä jää puuttumaan.
Kuntakentän kannalta toinen merkittävä hallitusohjelmakirjaus on tavoite luopua verotulojen tasauksesta. Tämä kirjaus suosii pääkaupunkiseutua ja sorsii muuta maata. Iso kärsijä tässäkin olisi Jyväskylä.
Kuntaministeri Ikonen (kok.) on linjannut, että: “Kuntien tasapaistämisen aika on ohi.” Hän korostaa kuntien osalta, että vahvuudet on tunnistettava ja vapauksia annettava. Tämä ei saa tarkoittaa sitä, että vain suurten kaupunkien vahvuudet tunnistetaan ja niitä tuetaan valtion, siis veronmaksajien, kukkarosta. On koko Suomen etu, että koko maata kehitetään tasapuolisesti.
Olennaista on, että hallituspuolueita edustavat maakuntamme kansanedustajat ovat hereillä. Jyväskylä on maakuntamme veturi, eikä sen saa antaa jäädä uusien “yhteistyöallianssien” osalta mopen osaan.