Arvoisa puhemies.
Moni suomalainen on havahtunut epätietoisuuteen tulevasta. Koronaviruksen takia maatamme kohtaa poikkeusolot. Suomen kansalta kysytään nyt kestävyyttä. Monessa suhteessa.
Me suomalaiset olemme sisukasta kansaa. Uskon, että suurin osa ottaa valmiuslain vastaan ymmärtäen sen välttämättömyyden.Vanhempien, isovanhempien tai muiden läheisten tila huolettaa nyt useita suomalaisia. Moni on tänään varmasti pohtinut perheensä puolesta, kuinka me selviämme. Tuleva huolettaa, pelottaakin.
Meidän on tehtävä kaikkemme, että näinä poikkeuksellisina aikoina ketään ei jätetä yksin. Yhdessä olemme vahvempia. Nyt on se hetki, kun suomalaiset joustavat, jaksavat, tekevät ja malttavat. Tämän kaiken me teemme, jotta voisimme parhaiten suojella toisiamme ja erityisesti riskiryhmiä.
Nyt on aika tehdä hieman enemmän, kuin vähemmän.
Arvoisa puhemies.
Ihmisten terveys tulee ensin. Mutta nämä poikkeukselliset ajat iskevät myös aivan erityisesti pieniin- ja keskisuuriin yrityksiin. Tavallisiin suomalaisiin, työtä tekeviin ihmisiin.
Edessä on taantuma.
Tarvitsemme politiikkatoimia yritysten rahoituksen varmistamiseksi sekä talouden elvyttämiseksi. Voimme vaikuttaa myös itse yritysten ja yrittäjien tilanteeseen. Käytetään yritysten ja yrittäjien palveluita, pidetään yhteiskunta pyörimässä.
Näinä poikkeuksellisina aikoina on helppoa huomata se, minkä muutoin saattaa kokea itsestäänselvyytenä. Lähimmäisten tuki, yhteisöllisyys, ystävät ja perhe. Näinä aikoina huomaamme, miten valtava arvo Suomen omalla huoltovarmuudella ja kotimaisella yrittäjyydellä on.
Yhteiskunnan kannalta kriittisillä aloilla – terveydenhuollossa, ruoantuotannossa ja elintarvikeketjussa, logistiikassa, ruokakaupoissa, apteekeissa – ja monilla, monilla muilla aloilla työntekijät ovat tänäänkin nousseet palvelemaan tätä maata.
Tiedän, että me yhdessä teemme kaikkemme, että isänmaa selviää tämän yli. Ja isänmaa selviää tämän yli.