Blogi

Koronavirus lyö lujaa talouteen

By 17 maaliskuun, 2020 No Comments

Koronavirus vaikuttaa yhteiskuntiin ympäri maapallon ennennäkemättömällä tavalla. Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut koronaviruksen pandemiaksi. Vaikutukset heijastuvat kaikkialle.

Ihmisten ja tavaroiden liikkuminen on vahvasti rajoitettua ja globaali talous vakavissa ongelmissa. Pörssikurssit vaihtelevat voimakkaasti ja tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta.

Ensisijaisena tehtävänä tulee olla ihmisten terveydestä huolenpitäminen. Tämä on keskiössä myös Suomessa. Teemme kaikkemme, jotta apua tarvitsevat saavat hoitoa.

Tavoitteena on hallita koronaviruksen leviämistä, jotta terveydenhuolto välttyy ylikuormitukselta. Voimme myös itse vaikuttaa taudin leviämiseen huolehtimalla hygieniasta, jäämällä kipeänä kotiin sairastamaan ja toimimalla viranomaisten ja hallituksen linjausten mukaisesti.

Yhteiskunnan ja kansalaisten toiminnan rajoittaminen on vaikea, mutta välttämätön päätös. Tällä on kuitenkin myös taloudellisia vaikutuksia.

Edessä on taantuma. Konkurssit seuraavat toisiaan, työttömyys kasvaa ja talous sukeltaa. Yritykset ja yrittäjät ovat suurissa vaikeuksissa.

Nyt on aika tehdä hieman enemmän, kuin vähemmän.

Finnvera kasvattaa pk-yritysrahoitusta merkittävästi. Yhdessä pankkien kanssa maksujärjestelyissä joustetaan ja lyhennysvapaita myönnetään. Verottaja tulee vastaan esimerkiksi maksuaikojen suhteen. Useita muita toimia on esitelty ja lisää on luvassa.

Hallituksen olisi nyt hyvä pidättäytyä uusista pysyvistä lisämenoista. Valtion lisätalousarviossa on syytä käynnistää taloutta elvyttäviä investointeja esimerkiksi infrastruktuuri-investointien muodossa.

Vaikutamme myös itse yritysten ja yrittäjien tilanteeseen: käytetään yritysten ja yrittäjien palveluita, pidetään yhteiskunta pyörimässä ja estetään näin epidemiaa kaatamasta yrityksiämme.

Terveysviranomaisten tarpeellisiksi katsomat toimet eivät jää rahasta kiinni. Samalla meidän on varauduttava taantuman mahdollisimman nopeaan selättämiseen.

Suomi on poikkeuksellisen vakavan tilanteen edessä. Edessä on kovia, mutta välttämättömiä päätöksiä. Suomalaisten terveys on kaikkein tärkeintä.

”Kun meille sanotaan että ottakaa fyysistä etäisyyttä, niin otetaan myös henkistä läheisyyttä.” Viisaita sanoja tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä.

*Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa