Blogi

2183 kertaa kiitos

By 21 huhtikuun, 2015 No Comments

Eduskuntavaalit on nyt käyty. Edessä ovat mielenkiintoiset hallitusneuvottelut ja aikanaan Suomi saa uuden hallituksen ja uusi eduskunta pääsee todenteolla töihin. Onneksi olkoon kaikille valituille kansanedustajille. Edessä ei ole helppoja päätöksiä ja populismille ei ole nyt tilaa.

Sain itse eduskuntavaaleissa yhteensä 2183 ääntä tullen listamme kuudenneksi. Kansanedustajanpaikka jäi noin 700 sadan äänen päähän. Luottamuksen määrä vetää nöyräksi. Todella iso kiitos kuuluu koko tiimilleni ja kaikille minua tukeneille. Yksin en olisi tähän pystynyt. Oli hienoa huomata pitkin kevättä, kuinka tukijoiden määrä kasvoi ja joukkovoima alkoi näkyä kampanjastamme.

Rannalle jääminen on tietysti pienoinen pettymys. Toisaalta, olen asunut Jyväskylässä vasta reilut viisi vuotta, enkä ole kaupunginvaltuustossa saati muissa luottamustehtävissä. Takana ei ole aiempia kansallisia vaaleja. Kaikki on rakennettu nollasta. Vaihtoehtoa ja muutosta selkeästi kaivataan. Olen kotiutunut Keski-Suomeen ja Keski-Suomi on ottanut minut mainiosti vastaan. Keskisuomalaisten luottamus tuntuu hyvältä. Kotikaupungissani Jyväskylässä olin listamme neljäs noin 1600:lla äänellä. Kiitos!

Vietän nyt muutaman päivän lomaa maaseudulla vanhempieni luona. Loppuviikosta jatkan europarlamentaarikon avustajan työssäni matkustamalla Strasbourgin istuntoon ja ensi viikolla olisi tarkoitus palata myös rakkaan kuntosaliharrastukseni pariin. Politiikkaa en missään nimessä jätä. Tätä minä elän ja hengitän.

Päivitän edelleen ahkerasti blogiani kotisivuillani ja suunnitelmissa on myös jotain uutta. Siitä lisää myöhemmin. Vielä kerran, 2183 kertaa kiitos. Olen erittäin kiitollinen teille kaikille.

Ps. Voit seurata minua sosiaalisessa mediassa näiden Facebook, Twitter & Instagram -linkkien takaa.

Leave a Reply