Blogi

Hippos-hankkeelle kaksi miljoonaa euroa

By 21 joulukuun, 2021 No Comments

Valtion liikuntaneuvoston uusi marraskuinen linjaus poisti Jyväskylän Hippos-hankkeen valtakunnallisesti merkittävän liikuntapaikkarakentamisen statuksen. Mikäli linjausta ei olisi ministerin päätöksellä muutettu, olisi hanke menettänyt valtion rahoituksen ja statuksen.

Oli suuri pettymys huomata uusi päätös, jonka seuraukset olisivat olleet Jyväskylälle merkittävät. Toteutuessaan se olisi tarkoittanut sitä, ettei Hippos-hanke olisi saanut valtiolta rahoitusta eikä se olisi kuulunut valtakunnallisesti merkittävän liikuntapaikkarakentamisen kohteisiin. Päätös olisi tuonut synkkiä pilviä koko hankkeen ylle.

Ihmettelin liikuntaneuvoston päätöstä ja liikuntatoimintojen keskittämisvimmaa Helsinkiin. Ilman urheiluministeri Antti Kurvisen (kesk.) päätöstä hanke olisi jäänyt vaille valtion rahoitusta ja statusta. Onneksi Jyväskylälle vahingollinen liikuntaneuvoston päätös korjattiin, vaikka se nyt täytyikin tehdä ministerin toimesta. Kahden miljoonan euron rahoitus on nyt suoraan varattu jo tulevalle vuodelle 2022.

Selvää on, että Keski-Suomen edunvalvonnassa ei ole vara antaa tuumaakaan periksi. Helsinkiläisten vimma imuroida kaikki maakunnista pääkaupunkiin on aito uhka, jonka torjumiseksi on tehtävä hartiavoimin töitä.

Lisäksi liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmassa on Muuramen Monitoimitalon liikuntahallin ja uimahallin muutoksiin 750 000 euroa vuodelle 2023 ja Saarijärvelle uimahallin perusparannusremonttiin 600 000 euroa vuodelle 2024.