Jyväskylän uusi valtuusto valitsee maanantaina virallisesti henkilöt luottamustehtäviin. Muun muassa Keskisuomalainen on jo etukäteen kertonut ryhmien välisten neuvotteluiden tulokset. Olen itsekin saanut paljon yhteydenottoja liittyen paikkajakoon ja siihen, mitä tehtäviä itse sain seuraaviksi neljäksi vuodeksi.
Nöyränä ja kiitollisena kaikille minua äänestäneille hyvästä äänimäärästä, hain osaamiseeni, kiinnostuksenkohteisiini ja elämäntilanteeseeni sopivia tehtäviä. Ryhmien väliset ja myös ryhmien sisäiset neuvottelut ovat kuitenkin kokonaisuus. Tästä syystä merkittävimmät tehtävät eivät tällä kertaa kohdalleni osuneet. Tämä oli monen sattuman summa.
Lähden kuitenkin erittäin motivoituneena ja innostuneena hoitamaan kaupunkilaisten minulle suomaa luottamustehtävää. Sen suurempaa kunniaa ei voi ollakaan.
Olen idealisti, mutta myös realisti. Tästä syystä teen töitä sen eteen, että me kehitämme Jyväskylästä Suomen parasta kaupunkia realistisesti ja kaupunkilaisten tarpeet huomioiden. Tulen tekemään päätökseni faktoihin nojautuen, jossa kokonaisarvio tulee olemaan määräävänä tekijänä.
Uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa tulen myös esittelemään ensimmäisen aloitteeni. Esitän pyöräparkkien tarpeiden päivittämistä, sillä kysyntä turvallisista pyöräparkeista on keskustassa monin paikoin suurempi kuin tarjonta. Avaan myöhemmin blogissani laajemmin aloitteeni sisältöä, jolle toivon tukea yli puoluerajojen.
Onnea kaikille valmistuneille, ollaan yhteyksissä!