Hallituksen talouspoliittinen valiokunta linjasi tiistaina 20.10. periaatteitaan alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämiseksi. Elinkeinoministeri Olli Rehnin mukaan hallituksen tavoitteena on vahvistaa kilpailukykyä ennakoivan rakennemuutoksen toimilla.
Hallituksen toimenpiteille varaama 30 miljoonan euron summa vuosille 2016–2018 on valitettavan vähäinen. Tällaiseen ”ennaltaehkäisevään” elvytykseen oikeampi summa olisi jopa noin 10-kertainen. Aloite on joka tapauksessa erinomainen ja toivottu.
On ensisijaisen tärkeää, että tulevassa kasvuvyöhykekilpailussa Keski-Suomi ja erityisesti Jyväskylä toimii aktiivisesti. Yksi vaihtoehto tämän esitetyn hankkeen pääoman kasvattamiseksi voisi olla osittain samankaltainen malli, jota EU soveltaa investointipaketissaan. Komissaari Jyrki Kataisen johdolla etenevä Euroopan investointipaketti hyödyntää julkisen rahoituksen ohessa yksityisiä pääomia.
Mallissa ensimmäisiä tappioita kantaa julkinen rahasto, joka osaltaan houkuttelee yksityisiä investoijia. Suomen on etulinjassa osattava hyödyntää suunniteltua EU:n investointipakettia. Samaan aikaan meidän on kuitenkin tehtävä omia rakenteellisia uudistuksia, mutta myös tuettava uutta kasvua. Tällainen ”kansallinen innovaatiopaketti” voisi houkutella myös yksityistä rahaa.
*Kirjoitus on julkaistu alunperin Keskisuomalaisessa.