Koronavirus on ravistellut yrittäjien ja yritysten tilannetta ennennäkemättömällä tavalla. Useilla toimialoilla liiketoiminta pysähtyi lähes seinään. Lomautusten määrä räjähti, eikä irtisanomisiltakaan voinut välttyä.
Potentiaalisen terveyskriisin ohella hoidettavana oli akuutti massatyöttömyyden uhka. Näistä kriiseistä kumpaakaan ei ole vielä voitettu, mutta toistaiseksi kriisin hoidossa on onnistuttu.
Palveluliiketoiminnan kärsiessä Jyväskylän kaupunki voisi kohdennettuna elvytystoimenpiteenä poistaa keskusta-alueelta pysäköintimaksut viikonlopuilta tienvarsipysäköinnin ja Jyväsparkin parkkihallien osalta heinäkuun loppuun saakka. Maksullisuuden sijaan voitaisiin edellyttää pysäköintikiekkoa tai muuta tapaa kontrolloida sitä, että autoja ei tarpeetta pysäköitäisi.
Palveluliiketoiminnan kärsiessä koronasta kaupunki tukisi erityisesti ravintoloita ja kivijalkaliikkeitä, kun viikonloppuisin on houkuttavaa suunnata Jyväskylään myös henkilöautolla.
Kokeilu osaltaan vie pysäköintituloja, mutta on silti kustannustehokas ja täsmällisesti kohdennettu elvytystoimenpide yrittäjille ja yrityksille.
Täsmälääke auttaisi tilapäisesti, mutta toimisi myös keskustan vastaan. Samalla saisimme lisätietoa pysäköintimaksun tilapäisen poistamisen seurauksista. Kokeilujakson jälkeen tulisi tarkastella kokeilun tuloksia ja päättää, jatketaanko käytäntöä.
*Kirjoitus on julkaistu Suur-Jyväskylän lehdessä