Blogi

Uusia uria

By 4 heinäkuun, 2017 No Comments

Sain viime vuoden lopussa tietää valinnastani opetus- ja kulttuuriministeriöön arviointi- ja avustustoimikunnan määräaikaisen pääsihteerin virkaan. Tämä tarkoitti kohdallani isoa muutosta, kun työtehtäväni vaihtuivat EU-maailmasta osaksi isänmaan valtionhallintoa. Kirjoitin silloin valinnastani näillä sanoilla.

Olen ollut onnekas saadessani osallistua valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen tukemistyöhön, jota Veikkausvoittovaroilla rahoitetaan. Tutustuminen erinomaisiin nuorisoalan järjestöihin on ollut etuoikeus, jossa olen päässyt läheltä seuraamaan nuorisopolitiikan toteuttamista ruohonjuuritasolta valtakunnan huipulle.

Tämä yhdistettynä uuden nuorisolain ja –asetuksen toimeenpanoon on tehnyt työstä mielenkiintoista. Mukavat ja osaavat kollegat ovat tehneet  työpäivistä mielekkäitä. Olen ollut erittäin motivoinut hoitamaan pääsihteerin virkaani. Haluankin kiittää kaikkia kollegoitani opetus- ja kulttuuriministeriössä.

Toisinaan elämässä tulee kuitenkin vastaan tilaisuuksia, joille on mahdoton sanoa ei. Tilaisuuksia, joihin on pakko tarttua.

Olen tullut valituksi ulkoasiainministeriön Kavaku 41. kurssille. Kyseessä on diplomaattiuralle tähtäävä kansainvälisten asioiden valmennuskurssi. Lisätietoja Kavakusta voit lukea täältä.

Ulkopolitiikka on kiinnostanut minua opintojeni alkuvaiheesta alkaen ja yhä globalisoituvammassa maailmassa kansainvälisyyden merkitys Suomelle tulee kasvamaan. Odotan innolla osaamiseni syventämistä Venäjä- ja EU-asioissa, mutta myös laajemmin koko maailman suhteen.

Suomi ei ole muusta maailmasta irrallaan oleva saareke, vaan yhä tiiviimpi osa globaalia maailmanjärjestystä. Teemme EU:n jäsenvaltiona rakentavaa ja pitkäkestoista EU-politiikkaa. Pidämme yllä hyviä suhteita naapureihimme historiasta oppien. Edesautamme rauhan säilymistä lähialueillamme, kuin myös rauhan saavuttamista kauempanakin. Toimimme yhteisessä rintamassa nälänhädän lopettamiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kannamme globaalin vastuumme arvojamme ja ihanteitamme kunnioittaen.

Aloitan Kavakun syyskuun puolivälissä. Teen täydellä innolla nykyisiä työtehtäviä siihen saakka, pitäen välissä lyhyen kesäloman ja puolustusvoimien tarjoaman viikon mittaisen kertausharjoituksen.

Oman arkeni osalta elämä jatkuu seuraavat pari vuotta melko samankaltaisena pendelöintinä kuin tähänkin asti. Kotini säilyy Jyväskylässä, jossa seuraava projekti on pihanurmikkomme kuntoon laittaminen taloyhtiön voimin. Luottamustehtäväni hoidan parhaan kykyni mukaan, aivan kuten tähänkin asti.

Leave a Reply