Blogi

Uusia eväitä talouskasvuun

By 21 helmikuun, 2015 No Comments

Palvelualat kehittyvät ripeällä tahdilla ja työllistävät yhä suuremman osan meistä. Lisäksi uudet toimintamallit, kuten biotalous, avaavat näkymiä yrittäjyydelle. Valtion tulee tukea yrittäjyyttä ja varmistaa työnteon kannattavuus. Yritysten kasvua ja laajentumista tulisi tukea verotuksellisin keinoin. Paikallisesti tärkeä päänavaus on Jyväskylään avattu Yritystehdas

Pienyrittäjille on luotava kannusteita työntekijöiden palkkaamiseen ja yrittäjien sosiaaliturvaa on kehitettävä. Kannustinloukoista on luovuttava, jotta yritykset voivat kehittyä ja kasvaa. Se luo työtä ja elinvoimaa Keski-Suomeen.

Kasvun edistämiseksi yrittäjiä tulisi kannustaa työntekijäkokeiluun. Kokeilu tarjoaa yrittäjälle mahdollisuuden yritystoiminnan kehittämiseen. Tällainen hanke mahdollistaisi sekä työnhakijan työllistymisen, että avartaisi yrittäjän näkemystä siitä, millaista lisäarvoa uusi työntekijä voisi tuoda mukanaan. Onnistunut kokeilu voi tuoda esille kasvaneet kehitysmahdollisuudet sekä tarjota uutta, pysyvää työtä.

Työntekijäkokeilun lisäksi ensimmäisen uuden työntekijän palkkaamisesta johtuvat henkilöstösivukulut tulisi kompensoida osittain yrittäjälle verotuksen kautta. Huonompia aikoja varten tulisi perustaa erityinen palkkaturvajärjestelmä, joka turvaisi yrittäjän henkilökunnan palkkauksen ja yrityksessä työskentelyn muutaman heikomman kuukauden ajan. Tämä tuki voi olla ratkaiseva yrityksen tulevaisuutta ajatellen. Rahoitus tähän voitaisiin hankkia palkkaturvaverolla, joka perittäisiin osana yhteisöveroa – siis pienissä puroissa.

Konkreettisten tukitoimien lisäksi meidän tulisi helpottaa talouskasvun edellytyksiä. Turhasta ja raskaasta sääntelystä on syytä luopua sekä ympäristövaikutusten arvioinnin rinnalle on lanseerattava yritys- ja kuluttaja– arviointi. Tällä varmistettaisiin, etteivät tulevat lait ja säädökset luo turhaan uutta byrokratiaa. Esimerkiksi yritysten voitoista tehtävistä investoinneista on luotava verovapaita, mikä kannustaisi uusiin investointeihin ja kasvuun sekä ennen pitkää myös työpaikkojen syntymiseen. Niin sanotun Viron mallin toteuttamismahdollisuudet Suomessa on syytä tutkia ja arvioida.

Yrittäjyyden tukemisessa meidän tulee ottaa huomioon myös kasvatus ja asenneilmapiirin muutos. Koulutusjärjestelmämme tulisi tukea yrittämistä ja siihen ryhtymistä, esimerkiksi erityisten toisen asteen yrittäjyysluokkien ja yrittämistä painottavien opintokokonaisuuksien avulla. Näillä painopisteillä voimme luoda uusia työpaikkoja ja kehittää Keski-Suomea entistä paremmin.

Leave a Reply