Suomen väestökehitys on jo pitkään ollut monin tavoin haasteellinen. Sukupolvemme pienenevät ja ihmiset muuttavat asutuskeskuksiin ja pääkaupunkiseudulle. Toisinaan kehitystä pidetään vääjäämättömänä ja osa helsinkiläisistä katsoo kehityksen olevan hyvästä. Näkemys on kuitenkin lyhytnäköinen. Arvioiden mukaan 2040-luvulle tultaessa myös Helsingin väkiluku kääntyy laskuun. On selvää, että koko maan on kehityttävä tasapainoisesti.
Väestökehitykseen on puututtava usein eri tavoin. Väkiluvun kasvusta on huolehdittava perheystävällisellä politiikalla ja osaajien houkuttelulla maahamme. Mitä pidempään jätämme tekemättä, sitä suuremmaksi haasteet kasvavat vuosi vuodelta.
Maamme sisäiseen muuttoliikkeeseen voimme puuttua suhteellisesti nopeamminkin.
Alueellinen kokeilu opintolainojen hyvityksestä olisi hyvä esimerkki mallista, jonka pohjalta saisimme konkreettista tietoa, miten tämän kaltaiset kannusteet toimisivat.
Toinen kokeilemisen arvoinen malli olisi palauttaa niin sanottu syrjäseutulisä. Malli loisi pitovoimaa alueilla jo asuville ja vetovoimaa uusille tulijoille. Lisä maksettaisiin harvaan asutuilla alueilla toimiville julkisen sektorin työntekijöille. Valtio kompensoisi syrjäseutulisän kunnille ja hyvinvointialueille valtionosuusjärjestelmän kautta. Myös esimerkiksi verohuojennusjärjestelmä harvaan asutulle alueelle työn perässä muuttavalle ja harvaan asuttujen alueiden yritysten työnantajamaksujen poistaminen Norjan malliin, olisivat toimivia työkaluja. Näitä on esittänyt muun muassa harvaan asuttujen alueiden työryhmä HAMA.
Koko maan asuttuna pitäminen ei ole vain poliittista ideologiaa, vaan kysymys on myös turvallisuuspolitiikasta ja huoltovarmuudesta. Turvallinen Suomi on elinvoimainen maaseudulla ja kaupungeissa. Huolehtimalla maamme elinvoimasta huolehdimme samalla maamme kestävästä tulevaisuudesta.
