Tänä syksynä metsästyksen harrastajia kohtasi erikoinen yllätys, kun karhunmetsästys lähes kokonaisuudessaan estyi. Luonnonsuojeluliitto Tapiolan valitusten myötä oikeuden täytäntöönpanokielto esti karhunmetsästyksen alkamisen.
Karhukanta on Suomessa kestävällä pohjalla ja ilman kannanhoidollista metsästystä karhukanta pääsee kasvamaan liian suureksi. Karhujen ihmisarkuus vähenee ja haitat kotieläimille, että myös vaaratilanteet ihmisten kanssa, lisääntyvät. Kannanhoidollinen karhunmetsästys on olennainen osa ihmisten turvallisuutta ja riistakantojen pitämistä tasapainossa.
Karhunmetsästys on Suomessa kestävällä pohjalla. Karhukanta on maassamme tuplaantunut 2000-luvun metsästyksen aikana.
Viime talvena suden kannanhoidollinen metsästys oli nytkähtämässä eteenpäin, kun maa- ja metsätalousministeriö esitti 20:n suden metsästyskiintiötä. Tämäkin kaatui lopulta valitusten käsittelyyn.
Jatkossa on välttämätöntä, että poikkeusluvat myönnetään nykyistä aiemmin, jotta oikeus kerkeää käsitellä tällaiset valitukset hyvissä ajoin ennen metsästyskautta. Hallinto-oikeuksilta on edellytettävä kohtuullista käsittelyaikaa. Tämän puolesta työ on jo aloitettu.
EU-politiikassa Suomen on ajettava suurpetojen liitesiirtoa nykyisestä suojellusta luokasta metsästettävien lajien luokkaan.
Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan valmistuneessa tuoreessa mietinnössä järki näyttää voittaneen. Suden kannanhoidollinen metsästys otetaan osaksi keinovalikoimaa, jolla suden suojelun ja suden aiheuttamien vahinkojen torjunta ja rajoittaminen turvataan. Asiasta edellytetään lainsäädäntötyön aloittamista. Tässä nykyinen ja tuleva hallitus ei saa viivytellä.
Näiden asioiden korjaamisen lisäksi vuoropuhelua metsästäjien ja erilaisten järjestöjen kesken on syytä lisätä. Me metsästäjät olemme vastuullisia ja luontoa kunnioittavia suomalaisia, eikä vastakkainasettelu hyödytä ketään.