Blogi

Suomi ei saa toistaa vuoden 2015 pakolaiskriisin virheitä

By 19 elokuun, 2021 No Comments

Afganistanin nopea luhistuminen Talibanin hallintaan aiheuttaa valtavan humanitaarisen kriisin. Erityisesti naisten, lasten ja vähemmistöjen asema on vakavassa vaarassa. Tällä hetkellä oleellisinta kansainväliselle yhteisölle on auttaa nopeasti kehittyvässä humanitäärisessä kriisissä ja pyrkiä turvaamaan YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen toteutuminen.

Suomen toiminta on näissä olosuhteissa ollut ripeää ja meitä auttaneille oleskeluluvan myöntäminen on vastuun kantamista. Tarkkojen lukumäärien lukitseminen sen osalta, kuinka montaa ihmistä autetaan, on tässä kohtaa vaikea arvioida. Olemme velkaa suomalaisia auttaneille.

On kuitenkin varauduttava myös laajamittaiseen ihmisten liikehdintään, joka voi tarkoittaa jopa vuoden 2015 turvapaikkakriisin kaltaista tilannetta. On rehellistä myöntää, että silloinen keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen hallitus teki virheitä, joita ei nyt tule toistaa.

Vaikka Maahanmuuttovirasto pitää tällaista tilannetta epätodennäköisenä, olisi sinisilmäistä olla varautumatta. Suomella on oltava valmiina omat suunnitelmat, jotta tehtyjä virheitä ei toisteta. Vara ei venettä kaada. 

Suomella ei ole vara ottaa vastaan yhtä paljon turvapaikanhakijoita, kuin vuonna 2015. Tästä myös Ruotsin pääministeri on ilmoittanut olevansa samalla linjalla. Suomen on autettava ihmisiä lähellä kriisipesäkkeitä ja panostettava kansainvälisesti oikeudenmukaiseen järjestelmään.

Suomen on vaikutettava aktiivisesti siihen, että Euroopan unioni noudattaa omia sopimuksiaan. On silti mahdollista, että EU voi tälläkin kertaa epäonnistua, mikäli turvapaikanhakijoiden määrä nousee satoihin tuhansiin. Valitettava tosiasia on, että EU:n jäsenvaltiot ovat kovien kriisien keskellä kääntyneet sisäänpäin ja yhteinen solidaarisuus on jäänyt liian usein korulauseiksi. EU:n ulkorajavaltiona Suomelle on erityisen tärkeää, ettei näin kävisi.

YK:n alainen kiintiöpakolaisjärjestelmä on järkevin malli, johon Suomenkin tulee nojata. On Suomen ja suomalaisten, sekä apua tarvitsevien etu, että mahdollinen laajamittainen pakolaisuus on hallittua ja oikeudenmukaisesti järjestettyä.