Suomalainen pelastuslaitosjärjestelmä on monin tavoin yksi maailman toimivimmista. Hälytyksiin vastataan nopeasti, pelastajat ovat osaavia ja motivoituneita ja koko maa on kattavan paloasemaverkoston piirissä. Suomalainen järjestelmä nojaa vahvoihin pelastuslaitoksiin, joita täydentää sopimuspalokunnat. Sopimuspalokunnat ovatkin olennainen osa nykyjärjestelmää, jota ei saa missään nimessä rapauttaa.
Sopimuspalokuntien toiminta on perustunut varallaolojärjestelmään, joka on useissa oikeusistuimissa kuitenkin todettu työoikeudellisesti kestämättömäksi. Tämä on johtanut monin paikoin epävarmuuteen ja huoleen siitä, mikä on sopimuspalokuntien kohtalo ja tulevaisuus. Pahimmillaan koko maan kattavan hyväksi ja toimivaksi todetun järjestelmämme pohja heikkenee. Erityisesti maakuntien Suomen ja pienempien paikkakuntien turvallisuus kärsisi.
Yksistään Keski-Suomessa on reilu 40 palokuntaa, joiden toiminta perustuu isossa määrin sopimushenkilöstöön. Sopimuspalokunnat ovat tärkeässä roolissa huolehtiessaan kattavasta pelastustoimesta koko maakunnassa. Tämä työ on korvaamatonta.
Pelastuslaitoksilla on päätäntävalta neuvotella sopimuspalokuntien kanssa. Yksi ratkaisuvaihtoehto voi olla siirtyminen varallaolijoiden valmiusajasta löyhempiin aikarajoihin. Tämän ratkaisun oikeudellisesta kestävyydestä ei ole kuitenkaan vielä varmuutta. Voisi olla myös järkevää pohtia muutamia erilaisia vaihtoehtoja, joista eri alueet voisivat valita heille parhaiten soveltuvat mallit. Tässä haarukoinnissa sisäministeriö voisi ottaa osapuolia tukevan roolin.
Vuorovaikutus ja aito neuvottelu pelastuslaitosten ja sopimuspalokuntien kesken on avainasemassa. Viimekädessä on kuitenkin sisäministeriön vastuulla huolehtia koko maan kattavasta paloasemaverkosta. Näin on linjattu myös hallitusohjelmaan. Siinä työssä sopimuspalokunnilla on erittäin merkittävä asema, jota ei saa murentaa.
Kirjoitus on julkaistu Sisä-Suomen Lehdessä ja Viispiikkisessä
