Turun Sanomien (27.9.2020) mukaan VR:n kaluston saatavuudessa ja määrässä on toimijoiden välillä vähintäänkin epäselvyyksiä ja viestikatkoksia. Samaisen artikkelin mukaan VR:llä olisi vapaata kalustoa myös uusille yhteysväleille.
Mielestäni on käsittämätöntä, jos Turun Sanomien tiedot pitävät paikkansa ja VR on toimittanut vähintään harhaanjohtavaa tietoa liikenne- ja viestintäministeriön ja ministerin käytettäväksi. On erittäin tärkeää, että valtionyhtiön antamat tiedot ovat ajantasaisia ja selkeitä.
Kysyin maaliskuussa 2020 kirjallisessa kysymyksessäni henkilöjunaliikenteen palauttamisesta välille Jyväskylä—Äänekoski. Pohjana kysymykselleni oli lähiliikenteen lisääminen, että myös hallituksen oma sitoutuminen edistämään kestävää liikennepolitiikkaa.
Hallitusohjelmassa linjataan nopeina toimenpiteinä päästöjen vähentämiseksi ja kiertotalouden edistämiseksi seuraavaa: ”Mahdollistetaan henkilö- ja tavaraliikenne vähän liikennöidyillä ja käytöstä poistetuilla rataosuuksilla.”
Rataväliä Jyväskylä—Äänekoski on parannettu ja sähköistetty edellisen eduskunnan ja Sipilän (kesk.) aikana noin 90 miljoonalla eurolla. Tätä merkittävää investointia tulisi hyödyntää tavaraliikenteen lisäksi myös henkilöliikenteessä. 8.10.2018 liikenne- ja viestintäministeriölle toimitetun selvityksen mukaan henkilöjunaliikenteen vaatimat lisäinvestoinnit olisivat vähäisiä. Kyseinen yhteysväli palvelisi erityisesti Jyväskylän, Laukaan ja Äänekosken seutua.
Ministeri Harakan vastauksen mukaan: ”Ongelmaksi nousee soveltuvan kaluston puute.” Ministeri totesi vastauksessaan, että VR:llä ei ilmoituksen mukaan ole vapaata lähiliikennekalustoa uusille yhteysväleille.
Turun Sanomien tietojen valossa on ministerin vastauksessa ja VR:n kalustotilanteen osalta selkeä ristiriita. On epäselvää, mikä on todellinen tila kaluston saatavuudesta ja määrästä? Mitä tietoja VR on ministerille toimittanut ja miten ministeri on niitä tulkinnut?
Mielestäni tilanne on vähintään epäselvä. Tein uuden kirjallisen kysymyksen, jossa viittaan mainittuihin ristiriitoihin selvittääkseni, mitkä tiedot pitävät paikkansa ja mitkä eivät. Toisaalta on myös selvää, että VR:n on annettava liikenne- ja viestintäministeriölle ajantasaiset tiedot lähiliikennekaluston osalta.