Blogi

On kotiinpaluun aika

By 30 marraskuun, 2016 No Comments

Melko lailla kaksi ja puoli vuotta sitten syksyllä 2014 aloitin europarlamentaarikko Paavo Väyrysen poliittisena avustajana. Kevään 2015 eduskuntavaaleissa tulin Keski-Suomessa Keskustan toiseksi varakansanedustajaksi, kun ääniä jäi uupumaan noin 700. Tulos oli minulle erittäin suuri ja positiivinen yllätys. Samalla päästyämme näin lähelle tavoitetta yhdessä tiimini kanssa, oli mielessäni myös harmitusta. Kampanjan jälkeen tuli tyhjä olo. Kaipasin uutta suuntaa ja aikaa itselleni. Muutinkin melko nopeasti vaalien jälkeen Brysseliin vastaamaan Väyrysen valiokunta-avustamisesta.

Tänä kesänä Suomessa viettämäni kesäloman jälkeen aloin toistuvasti miettimään paluuta Suomeen. Toisaalta podin huonoa omaatuntoa tästä ajatuksesta, sillä ura EU:n ytimessä Euroopan parlamentissa on kaltaiselleni politiikkanörtille unelmien täyttymys. Työpäivät ovat erilaisia ja erittäin mielenkiintoisia. Työ ulkoasiain- ja kehitysvaliokunnassa, sekä EU:n ja Venäjän parlamentaarisessa yhteisvaliokunnassa ovat juuri sitä, mitä olen yliopistossa opiskellut.

Reilun vuoden olen myös saanut toimia Keskustan MEP-valtuuskunnan sihteerinä, mikä on ollut mieluisa lisä arkisiin rutiineihin. Tästä luottamuksen osoituksesta kiitos myös europarlamentaarikko Hannu Takkulalle ja Anneli Jäätteenmäelle.

Työ Brysselissä on ollut todellinen politiikan korkeakoulu. Olen oppinut valtavasti ja uskon osaamiseni EU-politiikassa vahvistuneen huomattavasti. Samalla olen ollut etuoikeutettu tutustumaan suomalaisiin vaikuttajiin, sekä etu- ja kansalaisjärjestöihin.

Monikulttuurinen ympäristö ja EU-politiikan seuraaminen on ainutkertainen kokemus. Matkustamisen helppous keskeltä Eurooppaa tuo kiinnostavat matkakohteet monella tapaa lähemmäksi kuin Suomesta katsottuna. Kaikesta tästä olen nauttinut joka ikinen päivä.

Samaan aikaan kuitenkin ajatus kotiinpaluusta kyti mielessäni. Olen kaivannut ulkomailla erityisesti ystäviäni, perhettäni ja sukulaisiani. Tein erilaisen ratkaisun sillä kaipaan muutosta.

Näistä syistä olen irtisanonut itseni nykyisestä työstäni ja palaan Suomeen ja Jyväskylään vuoden loppuun mennessä.

Päällimmäisenä tunteena minulla on tästä erittäin mielenkiintoisesta ja antoisasta kokemuksesta kiitollisuus.

Olen erittäin kiitollinen Paavo Väyryselle siitä, että hän uskalsi palkata vastavalmistuneen nuoren idealistin avustajakseen.

On asioita joissa en ole hänen kanssaan samaa mieltä, mutta on ollut erittäin mielenkiintoista keskustella hänen kanssaan politiikasta. Esimiehenä hän on ollut erinomainen ja arvostan hänen uraansa korkealle.

Kiitos myös kollegoilleni. Olen nauttinut yhteistyöstä yli puoluerajojen, vaikka oikeastaan avustajatasolla tällaisia puoluerajoja ei Euroopan parlamentissa usein olekaan. Lounashetket ”suomalaisten omassa pöydässä” ovat olleet aina mukavia aikoja, joita muistelen lämmöllä. Kiitos myös oman toimistomme kollegoilleni, erityisesti toimiston kanssani jakaneelle Emmille.

Mieleni on nyt haikea, mutta olen päätökseeni tyytyväinen. On aika kääntää uusi luku ja suunnata kohti uusia haasteita. On kotiinpaluun aika.

kontta_front1_650x818

Leave a Reply