Lähes jokaisella suomalaisella on mahdollisuus nauttia luonnosta lähellä omaa kotia. Jokamiehenoikeudet antavat mahdollisuuden luonnossa liikkumiseen ja vaikkapa marjojen tai sienien poimimiseen. Jokamiehenoikeus ei ole maailmassa yleinen tapa, mutta on siksi sitäkin arvokkaampi. Luonnossa sielu lepää.
Metsästys ja kalastus ovat hyviä harrastuksia. Metsästys luo terveen luontosuhteen ja samalla metsästäjät huolehtivat riistakannasta. Tämä parantaa tiellä liikkumisen turvallisuutta ja pitää yllä tasapainoista eläinkantaa. Kalastuksen suosion soisi kasvavan, sillä vesistömme ovat ympäri vuoden kauniita ja täynnä maukasta lähiruokaa – kotimaista kalaa.
Mielestäni on tärkeää edistää luontokasvatusta lasten ja nuorten parissa sekä huolehtia, että erätalouteen liittyvää tietoutta on tarpeeksi saatavilla. Marjat, sienet, riista ja kala ovat puhdasta ruokaa, jota tulee tulevaisuudessakin hyödyntää. Yhä useammissa metsästysseuroissa on tarve nuorille tekijöille.
Metsästys on hyvä, ylisukupolvinen harrastus johon kaikilla tulee olla mahdollisuus. Tulevaisuudessa tuleekin pyrkiä siihen, että alle 18-vuotiaiden riistanhoitomaksu poistetaan. Keskustan tavoitteena on, että metsästäjäntutkinto voidaan suorittaa vapaaehtoisuuden pohjalta osana peruskoulun opetussuunnitelmaa 8:lla luokalla.
Meillä on velvollisuus huolehtia luonnosta. Ohjeeksi sopii vaatimus siitä, että jätämme luonnon paremmassa kunnossa lapsillemme, kuin missä sen itse saimme.