Sivistyslautakunnan päätös lakkauttaa Saarenmaan kyläkoulu oli virhe. Tämä virhe tulee korjata. Olisi lasten, perheiden ja yhteisön parhaaksi, ettei tällaista lyhytnäköistä päätöstä toteuteta.
Jyväskylän kaupungin strategian ensimmäisenä kohtana on ”osallistuvat ja hyvinvoivat asukkaat”. Strategiassa linjataan: ”Parannamme palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta koko Jyväskylässä. Vahvistamme yhteisöllisyyttä, tuemme harrastustoimintaa ja vähennämme yksinäisyyttä.”
Tätä vuoteen 2021 linjattua strategiaa olin itsekin valtuustossa hyväksymässä. Strategiassa keskiössä ovat kuntalaiset ja kuntalaisten hyvinvointi.
En ole aivan vakuuttunut, onko kaupungin valmistelussa ja sivistyslautakunnassa kuitenkaan täysin sisäistetty strategian sisältöä?
Saarenmaan koulun lakkauttamispäätös on surullinen esitys elinvoimaisen kyläyhteisön tuhoamiseksi. On vahvasti ennenaikaista lakkauttaa koulu kasvavalta kylältä, eivätkä taloudellisetkaan perusteet puolla koulun lakkauttamista.
Toivon valtuustolta viisautta puolustaa koko Jyväskylän elinvoimaisuutta ja kyläkoulujen tulevaisuutta.
Sivistyslautakunnalta sitä viisautta ei riittävästi löytynyt.
Jyväskylän kaupunginvaltuutettuna tulen tekemään kaikkeni, että tätä päätöstä ei toteuteta.
Kyllä meillä Jyväskylässä pitää olla suurten lukioiden vastapainoksi tilaa ihmisen kokoisille kouluille.
Allekirjoita adressi Saarenmaan kyläkoulun puolesta klikkaamalla tätä.
*Kirjoitus on julkaistu Suur-Jyväskylän lehdessä