Suomen raideliikennepolitiikka junnaa paikoillaan, vaikka kehittämismahdollisuuksia olisi sekä kauko- että lähiliikenteessä. Tuorein esitys on lukita nykyinen malli aina vuoteen 2030 saakka. Valtion ja VR:n välinen ylipitkä suorahankintasopimus tarkoittaisi käytännössä sitä, ettei kilpailua käytännössä sallita liki vuosikymmeneen. Sopimuksesta on jo saavutettu alustava neuvottelutulos.
Kilpailun positiivinen vaikutus näkyi rautateillä Onnibussin saavuttua kaukoliikenteen markkinoille. Käytännössä tilanne pakotti VR:n parantamaan laatua ja palvelua, sekä laskemaan hintoja. Nämä olivat kaikki kuluttajan eduksi. Vastaavaa kehitystä ei ole näköpiirissä, mikäli suunniteltu yhdeksänvuotinen sopimus viedään kaavailujen mukaisesti maaliin. Liikenneministeri Timo Harakka (sd.) on tässä asiassa kuskin paikalla.
EU:n asetuksen mukaan raideliikenteen suorahankintoja ei voisi tehdä enää vuoden 2023 jälkeen, siksi nyt esitetty sopimus tehdään kiireen vilkkaa ja kätevä selitys pitkälle sopimuskaudelle on löydetty koronasta. Kiire ja hätiköinti on tässäkin tapauksessa huono konsultti. Lyhyempi sopimuskausi mahdollistaisi suunnitellun siirtymän kohti kilpailua ja olisi EU:n asetuksen mukainen.
Tosiasiassa tarvitsisimme muutoksia raidepolitiikkaan, jotta kilpailu mahdollistuisi. Eduskunnan käsittelyssä olevan lakialoitteen mukaisesti lähijunaliikenne tulisi sallia myös pääkaupunkiseudun ulkopuolisille seudullisille joukkoliikenneviranomaisille. Lisäksi erillinen kalustoyhtiö mahdollistaisi helpomman pääsyn markkinoille.
Viranomaisen sääntelyä tarvitaan myös jatkossa. Raideliikenne on oltava tarkoin hallittua, pitkäjänteistä ja sen tulee ennen muuta palvella matkustajia. Nämä tavoitteet voi saavuttaa myös aidolla kilpailulla ilman suorahankintasopimuksia ensi vuosikymmenelle saakka.
