Blogi

Keskusta ja Lutakko yhteen

By 19 maaliskuun, 2017 No Comments

Jyväskylän kehittämisessä erityisesti Kangas, Hippos sekä uusi sairaala ovat olleet paljon esillä. Nämä kaikki ovat oikein toteutettuina hyviä hankkeita.

Yksi kaupunkimme tulevaisuuden isoimmista haasteista, mutta myös mahdollisuuksista, on keskustan ja Lutakon yhdistäminen.

Kesäkuussa 2016 Jyväskylän kaupungin kaavoitus esitteli suunnitelmansa Rantaväylän kehittämiseksi.

Tämä rohkea avaus saa nyt jatkoa, kun Rantaväylän osayleiskaavaa, skenaarioita ja kesällä 2016 tehdyn kyselyn yhteenvetoa esitellään osana Jyväskylän viikon ohjelmaa.

Keskustan ja Lutakon yhdistämistä on hyvä pitää esillä, sillä rohkeat visiot ovat elinvoimaisuuden merkkejä ja tällainen pitkälle tulevaisuuteen ulottuva hanke osoittaa myös tulevaisuususkoa.

Nykyisellään ratapiha ja Rantaväylä katkaisevat Lutakon ja satama-alueen muusta keskustasta.

Ratapihaa kaventamalla mahdollistamme keskustan ja Lutakon yhdistymisen ja luomme uutta liike-, toimisto- ja asuinrakennustilaa. Tämä on mahdollista poistamalla ja siirtämällä varikkoraiteiden sijaintia, jättäen kuitenkin riittävän määrän raiteita maantasolle

Myös Rantaväylän tulevaisuus on suunniteltava huolella.

Mahdollista on myös viedä jäljelle jäävät raiteet ja tiet maan alle tai rakentaa Tampereella suunnitteilla olevan kannen kaltainen ratkaisu.

Kustannukset on tietenkin laskettava tarkoin ja esimerkiksi tunneloimisen hintalappu lienee mahdoton.

Haluan kuitenkin alleviivata rohkeutta ajatella isosti!

Jo aiemmin esillä olleissa uudiskäyttösuunnitelmissa on paljon hyvää. Mielestäni ne luovat oivaa pohjaa jatkosuunnittelulle.

Tarvitsemme kuitenkin rohkeutta visioida tulevaisuuden Jyväskylää.

Ajattelemalla luovasti ja isosti pysymme kasvukeskusten kilpailussa elinvoimaisena toimijana mukana ja takaamme parhaat edellytykset valoisalle tulevaisuudelle.

*Kirjoitus on julkaistu alunperin Keskisuomalaisessa

Leave a Reply