Kunta- ja soteuudistuksen epävarmuus on jäytänyt koko Suomea nykyisen hallituskauden ajan. Kehitys on paikka paikoin pysähtynyt ja tunnelma on ollut odottava. Valitettavasti tilanne on ajanut monta kuntaa entistä vaikeampaan asemaan. Kunta-uudistuksesta on nyt luovuttu ja hyvä niin. Sote-uudistus puolestaan on vielä kesken ja sen lopullinen muoto hakee edelleen uomiaan. Meidän on varmistettava, ettei uudistus heikennä palveluitamme ja että meillä kaikilla on mahdollisuus toimivaan ja tehokkaaseen terveydenhuoltoon. Kuntien työrauha on onneksi hiljalleen palaamassa.
Keski-Suomen osalta meidän on huolehdittava maakuntamme yhtenäisyydestä. Vain olemalla yhtenäinen me tulemme pärjäämään myös vuonna 2020. MetsäGroupin biotaloussuunnitelma on elintärkeä askel koko maakunnalle, sillä se luo työtä koko maakuntaan aina Pihtiputaalta Joutsaan ja Hankasalmelta Keuruulle. Biotalouden kehittämisen kannalta tieverkoston päivittäminen asianmukaiseen kuntoon on ehdoton edellytys. Rapautuneen tieverkoston kunnostamisen tulisi olla yksi seuraavan hallituksen päähuolista.
Maakuntamme korkeakoulut tarjoavat osaamista, jota hyödyntämällä pysymme biotalouden kehityksen kärjessä. Samalla meidän on huolehdittava kattavasta lukio- ja ammatillisesta koulutusverkosta, jokaa takaa mahdollisuudet opiskeluun kotikunnassa. Tässä uudenlaiset teknologiaratkaisut ovat keskeisessä osassa, unohtamatta myöskään kattavaa keskisuomalaista laajakaistaverkkoa.
Tulevissa vaaleissa on kysymys taloudesta ja työstä. Yksi konkreettinen keino talouskasvun aikaansaamiseksi ja työn luomiseksi on satsaaminen biotalouteen. Meidän on palautettava kotimainen energia jälleen kilpailukykyiseksi vaihtoehdoksi. Tämä hyödyttää koko Keski-Suomea ja vie maakuntamme jälleen kestävän kasvun uralle.