Keski-Suomen yrittäjäjuhlassa filosofi Maija-Riitta Ollila korosti juhlapuheessaan kunnianhimon tärkeyttä. Hän aloitti puheensa asettamalla Jyväskylän tavoitteeksi olla Suomen pääkaupunki. Avaus ei sinänsä ole uusi, mutta filosofia sen takana on puhutteleva: meidän on katsottava tulevaisuuteen ja tavoiteltava suuria, jotta voimme mennä eteenpäin. Kunnianhimon tason on oltava korkealla Jyväskylän kehittämisessä. Pääkaupungin asemasta ehkä voisimme 2030-luvulla olla Suomen veturi?
Rohkeakin visionti on sallittu, jotta parhaista ideoista voidaan jalostaa toimivia vetovoimatekijöitä. Olemalla vetovoimainen kaupunkikeskus lisäämme samalla koko Jyvässeudun elinvoimaa.
Kaupunkikeskustaa on kehitettävä, visioitava rohkeammin ja rakennettava korkeammalle. Ratapihan kehittämisessä on oltava kauaskantoinen suunnitelma, satamasta tulee tehdä kaupunkimme käyntikortti ja Hippoksen alueesta kansallinen vetovoimatekijä. Suunnitelmien on myös edettävä toteutumiseen, jotta emme palaa näivettyläksi.
Valtiovallalta saamme hankkeisiin tukea jo nyt paitsi suoraan rahallisesti, tulevaisuudessa myös kokonaan uudella tavalla. Jyväskylä seutukuntineen tulee osaksi maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimusta (MAL), jossa tuetaan valtion ja seutukunnan välistä yhteistyötä monin eri tavoin.
Jyväskylän pääsy mukaan suurten kaupunkien kehittämiseen MAL-sopimusmenettelyn kautta etenee hallitusohjelman mukaisesti. Jyvässeutu saa lisää edellytyksiä kaupunkien välisessä kilpailussa. Samalla myös kaupungistumisen tuomat mahdollisuudet ovat nykyistä paremmin hyödynnettävissä. MAL-sopimukseen mukaan pääsy hyödyttää koko Keski-Suomen maakuntaa.
Uskon lujasti Jyvässeudun kasvuun, kun uskallamme visioida ja panostaa tulevaisuuden vetovoimatekijöihin arkisten palveluiden, mutta myös suurhankkeiden kautta. Tarvitsemme rohkeita suunnitelmia, jotta voimme ottaa vakaita menestymisen askelia.
*Kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Suur-Jyväskylän lehdessä