Ensi vuoden talousarvion ehkä suurin onnistuminen on se suhteellisen hyvä yhteistyö, jota me päättäjät olemme onnistuneet tekemään painotuseroista huolimatta. Vaikeassa tilanteessa jaoimme saman tilannekuvan ja kykenimme muodostamaan kompromisseja. Haluan kiittää myös kaupunkimme viranhaltijoita ja koko henkilöstöä.
Myös monia ikäviä päätöksiä on jouduttu tekemään ja niitä ei ole syytä kaunistella. Esimerkiksi lasten ja nuorten liikuntapaikkojen maksullisuus vaikuttaa liikuntapääkaupungissa irvokkaalta. Juuri lapsia ja nuoria meidän kuuluisi kannustaa liikkumaan, eikä liikunnan ennaltaehkäisevistä vaikutuksista tarvitse erikseen luennoida.
Keskusta on puolustanut Jyväskylässä lähipalveluita ja tulee toimimaan näin myös jatkossa. Tämä on lupaus. Meille lähipalvelut, kuten lähikoulut ja -kirjastot ovat sydämen asia. Palvelut on turvattava ihmisen asuinpaikasta riippumatta. Uskomme Jyväskylässä tarvittavan sekä keskustan kehittämistä että haja-asutusalueiden parempaa hyödyntämistä tonttitarjonnan ja palveluiden osalta.
Alkuperäiseen esitykseen nähden tehtyjä lisäpanostuksia sivistystoimeen, kirjastoverkkoon ja lukiotukeen on syytä kiittää. Olisi kuitenkin järkevä yhdessä päättää esimerkiksi lukiotuen sopiva taso. Vuosittain toistuva rahoituksen leikkausuhka on paitsi opettajien, myös oppilaiden näkökulmasta raskas ja epäreilu menettely.
Mielestämme esitetty talousarvio puutteistaan huolimatta mahdollistaa Jyväskylän kasvun ja elinvoiman lisäämisen. Jyväskylästä ei näivettylää tule.
Seuraavat vuodet ovat erityisen tarkan taloudenpidon vuosia ja siksi myös jatkuvaan seurantaan ja tarvittaviin korjausliikkeisiin on tartuttava nopeasti.
Keskusta ei usko veronkorotusten ja palveluiden karsimisen olevan kestävä tie kasvavan ja elinvoimaisen Jyväskylän rakentamiseksi.
Erityistä työtä lähivuosina tarvitaan valtakunnalliseen edunvalvontaan. Hallituksen kaavailut maamme kuuden suurimman kaupungin suosimisesta ovat saaneet jopa hallituspuolueita edustaneet hallitusneuvottelijat kritisoimaan tehtyjä linjauksia. Tätä heräämistä on syytä käyttää hyödyksi ja säilyttää Jyväskylä mukana kaikessa valtiollisessa kehitystyössä.
Valtiovarainministeriön hiljattainen ilmoitus satojen miljoonien eurojen valtionosuusleikkauksista tarkoittaisi yksistään Jyväskylälle miljoonien eurojen lisäleikkauksia meidän jokaisen arjen palveluista. Kouluista, tienpidosta, lähipalveluista.
Tämän suhdannetilanteesta johtuneen arvioitua pienemmän verokertymän maksajiksi ei hallitus voi kuntia laittaa.
Onneksi valtiovarainministeri kiirehti kertomaan 22.11., että kyseiset leikkaukset kompensoidaan kunnille ja tästä iso kiitos. Tätä lupausta on syytä seurata tarkoin.
Ensi vuoden matalan kasvun jälkeen, myös Jyväskylän tulee päästä nauttimaan kasvun vuosista. Koulumme ja päiväkotimme ovat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa, mutta yritysten – siis työpaikkojen – sijoittumiseen kaupunkiimme, on panostettava. Yhteistyötä oppilaitosten ja yritysten kesken on syvennettävä, lupaprosesseissa on pyrittävä yhden luukun periaatteeseen, markkinointiponnisteluja on jatkettava ja liikenteelliset solmukohdat ratkaistava. Työtä riittää meille kaikille, mutta perusta on onneksi rakentumassa.
Keskustan valtuustoryhmä tukee esitettyä kompromissia talousarvioesityksestä.