Blogi

Jyväskylä kestävän kaupunkikehityksen kärkeen

By 15 marraskuun, 2018 No Comments

Ilmastonmuutos on globaali ongelma, joka kaipaa globaaleja ratkaisuja. Toisinaan väitetään, ettei Suomen päätöksillä tai yksilön valinnoilla olisi merkitystä. Tämä ei pidä paikkaansa.

Valtiona vaikutamme tehokkaimmin viemällä kauaskantoisia ja kunnianhimoisia ilmastotavoitteita eteenpäin Euroopan unionin jäsenenä. EU:n on johdettava esimerkillä, jotta myös suurimmat saastuttajat osallistuisivat ilmastotalkoisiin. Yksilöinä vaikutamme päivittäisilllä valinnoillamme lähiympäristöömme ja edesautamme kestävään kulutukseen siirtymistä.

Suomalaisissa kaupungeissa, kuten Jyväskylässä, on hyvä näyttää esimerkkiä urbaaneista ilmastoratkaisuista. Olemme osoittaneet, että emme tarvitse saastuttavaa kivihiiltä kaupunkimme energiantuotantoon.

Järkevällä liikennesuunnittelulla pyöräilyn merkitys on Jyväskylässä kasvanut vuosi vuodelta. Uusilla kaavoitusratkaisuilla teemme kaupunkia, joka säilyttää vihreyden ja tukee kestävän kaupungin rakentumista. Toimivaksi todettuja ratkaisuja kelpaa esitellä myös maailman metropoleille.

Ilmastonmuutos on torjuttava. Se tarjoaa kuitenkin myös mahdollisuuksia. Voimme valjastaa tiedeyhteisömme yhdessä teollisuuden kanssa luomaan uusia kiertotalouteen nojaavia tuotteita ja innovaatioita. Energiatehokkuus kirittää parempaan rakentamiseen hyödyntäen muun muassa puuta, sekä muita kestäviä ratkaisuja.

Kaikilla näillä osa-alueilla Jyväskylällä ja meillä kuntalaisilla on annettavaa. Ilman paikallisia toimia, emme ratkaise ilmastonmuutosta kansainvälisesti.

*Kirjoitus on julkaistu Suur-Jyväskylän lehdessä

Leave a Reply