Budjettiriihi on poliittisen päätöksentekokyvyn ilmapuntari. Puheista on siirryttävä tekoihin. Rahan jakamisen osaa jokainen, niukkuuden jakamisen vain harva. Vaatii sitkoa ja kestoa tehdä myös vaikeita päätöksiä. Jos niitä ei kestä, on politiikka väärä laji.
Hallituksen tukiessa kuntia ja kaupunkeja parilla miljardilla eurolla sitä haukuttiin oppositiossa ”ylimääräisen” miljardin jakamisesta koronakriisin varjolla.
Nyt suurten kaupunkien pormestarit ovat kilvan pyytämässä lisää rahaa. Varmasti tarpeeseen, mutta poliittisella muistilla tuppaakin olemaan lyhyt kesto. Koronasta aiheutuvat ylimääräiset kulut on kunnille korvattava.
Suomen talouden kannalta keskeisessä asemassa on nähdäkseni kolme kysymystä. Miten Suomi pysyy kansainvälisessä kasvussa mukana, kuinka työllisyysasteemme nostetaan asteittain kohti Ruotsin vastaavaa ja miten tasapainotamme menoja ja tuloja.
Työllisyysasteemme on nyt reilu 72 % ja lopun vaalikauden tavoite 75 %:sta on realistinen. Yhden prosenttiyksikön nosto tuo aina noin miljardi euroa valtion kassaan.
Nähdäkseni kaksi ensimmäistä on toteutettavissa, mikäli emme itse tyrehdytä alkanutta nopeaa kasvua uusilla veroilla ja maksuilla. Mittarit osoittavat oikeaan suuntaan. Talous elpyy.
Sen sijaan menojen ja tulojen tasapainon osalta olen huolissani. Valtaosa poliitikoista ei näe yhtä vaalikautta edemmäs, vaikka tosiasia on, että hyvinvointiyhteiskuntamme ei kestä nykyistä rakennetta. Oikeudet ja velvollisuudet eivät ole tasapainossa.
Työ on parasta sosiaaliturvaa ja kyllä terve työkykyinen ihminen olisi nykyistä tehokkaammin saatava töiden tai opintojen piiriin. Byrokratia, joustamattomuus ja sosiaaliturvan kankeus on monen työn tiellä. Kannustinloukku passivoi, eikä työn vastaanottaminen ole houkuttelevaa. On turha syyttää yksilöitä, kun järjestelmä on viallinen.
Perustulo on tulevaisuuden ratkaisu. Joustava tuki, jota saa tarpeeseen, mutta joka ei ole lyhyenkään työkokemuksen edessä. Se ratkaisisi monta ongelmaa, kuten opiskelijoiden vuosittaisen tulorajoilla taiteilun.
Lyhyenkin työpätkän vastaanottaminen muuttuisi kannattavaksi. Keskusta kannustaa opiskelijoita tarttumaan työhön, jos voimavaroja ja mahdollisuuksia on. Tulorajojen väliaikainen korotus kannustaisi, ei lannistaisi.
Järjestelmämme valuviat eivät ole tuoretta perimää, vaan niiden on annettu kasvaa ja paisua vuosikymmenten aikana. Tiedetään, mitä pitäisi tehdä, mutta ei tiedetä, miten se tehtäisiin kannatusta menettämättä.
Helpompaa on keksiä uusia määräyksiä, kieltoja ja maksuja. Tai sanoa, että mitään ei tarvitse tehdä. Ilmastokeskustelu on tästä paraatiesimerkki. Ratkaisut löytyvät keskeltä, ilman kiihkoa ja kauhistelua.
Juuri maakunnissa me tavalliset suomalaiset teemme ilmastotekoja päivittäin. Yrittäjät ja yritykset vähentävät päästöjä samalla, kun tuotanto tehostuu.
Tätä on tehty jo vuosia. Moni on löytänyt myös markkinaetua: laatua ympäristö huomioiden. Ulkomaankauppaan tämä on selvä kilpailuetu, kun Kiina tekee määrää laadusta tinkien.
Kotimainen maatalous tuottaa meille kaikille ruoan lautasillemme. Ruokavaliosta riippumatta. Aina voi toki kieltäytyä syömästä, mutta sitä en suosittele.
Metsänomistajat ovat kasvattaneet hiilinielujamme vuosikymmenten ajan. Omasta tilasta on pidetty huolta tulevat sukupolvet silmällä pitäen. Omavarainen kansakunta pärjää myös kriisien keskellä.
Maakuntien asukkaita syyllistetään kuin pahimpia ilmastosaastuttajia, vaikka totuus on päinvastainen.
Budjettiriihi on tekojen paikka.
Poliisien vaatimat resurssit on turvattava, kun hallitusohjelmassa sovittu 7 500 poliisin määrä on enää noin viidestäkymmenestä kiinni. Tästä on pidettävä kiinni. Kotimaisen – myös Keski-Suomen – lentoliikenteen jatkumiselle on rahat löydyttävä.
Kotitalousvähennyksen laajentaminen tukee erityisesti palvelualan yrittäjiä. Rekrytointitukikokeilu helpottaa yrittäjiä ensimmäisen uuden työntekijän palkkaamisessa. Se luo mahdollisuuksia kasvaa ja laajentaa yrityksen toimintaa.
Työllistymistä ja kasvua parantavat päätökset hyödyttävät koko maata.
