Blogi

Asevelvollisuus ei ole ”kärsimys ja uhraus”!

By 1 joulukuun, 2021 No Comments

Keskisuomalainen otti pääkirjoituksessaan (29.11.) kantaa asevelvollisuutta uudistaneen komitean työn tuloksiin. Pääkirjoituksen mukaan komitea ”juuttui menneisyyteen” mietintönsä esityksissä. 

Suomen järjestelmän vertailu sukupuolineutraalin asevelvollisuuden toteuttamisesta suhteessa Ruotsiin ja Norjaan on liian yksioikoinen. Molemmissa maissa on luovuttu yleisestä asevelvollisuudesta. Ruotsi koettaa nyt kiireellä korjata tätä virhepäätöstä, mutta tie on ollut kivikkoinen. Kerran alas ajettua järjestelmää ei hetkessä pysty palauttamaan. Norja on sotilasliitto Naton jäsen.

Keskisuomalainen pitää naisille pakollisia kutsuntoja ”naisten turhana hyppyyttämisenä” josta vain vapaaehtoiseen palvelukseen aikovat naiset voivat kokea hyötyä. Pääkirjoituksessa unohtuu kutsuntauudistuksen laajempi tarkoitus: koko ikäpolven tsekkauspiste, jolla omalta osaltaan voidaan puuttua myös nuorten syrjäytymiskehitykseen. Uskallan ennustaa, että toteutuessaan kutsuntauudistus lisää myös naisten osuutta varusmiespalveluksessa. Suunta on oikea.

Pääkirjoituksessa väitettiin, että: ”Nuoret miehet kärsivät asevelvollisuudesta paitsi 0,5-1 vuoden ajan uhraamisena yhteiskunnalle myös koulutuksen ja palkkatulojen viivästymisenä.” 

Vaihtoehtoiskustannus tälle ”kärsimykselle” jää mainitsematta. Ilman omia puolustusvoimiamme isänmaalla ei olisi uskottavaa puolustuskykyä. Ilman uskottavaa puolustuskykyä monella voisi jäädä koulutus ja palkkatulot kokonaan saamatta. Ainakaan itsenäisessä Suomessa. 

On myös erikoinen ajatus, että isänmaata kohtaan ei olisi mitään velvollisuuksia tai että yhteiskunnalle takaisin antaminen on ”uhraus”. Mielestäni on etuoikeus palvella omaa itsenäistä isänmaata. Meillä kaikilla on perustuslainmukainen maanpuolustusvelvollisuus.

Kansallinen itsenäisyys ja isänmaallisuus ovat myös Keskisuomalaisen lukijalupauksen ytimessä. Nämä arvot julkaistussa pääkirjoituksessa unohtuivat itsenäisyyspäivän alla. 

Pääkirjoituksen lopussa on kuitenkin oikea toteamus. Tulevaisuudessa on otettava komitean nyt tekemien ehdotuksien luonteva jatkoaskel kohti sukupuolineutraalia asevelvollisuutta ja kansalaispalvelusta. 

*Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa