Suomessa on otettu käyttöön laskennallinen, tarveperusteinen rahoitusmalli, jonka tarkoitus on turvata yhdenvertaiset sosiaali‑ ja terveyspalvelut kaikkialla maassa. Ajatus on oikea. Rahoituksen tulee seurata todellista palvelutarvetta eikä postinumeroa. Ongelmana on, että viime aikoina on paljastunut merkittäviä puutteita siinä tietopohjassa, johon rahoitus perustuu.
Useilla hyvinvointialueilla pitkäaikaisdiagnooseja on kirjautunut teknisten kirjaus- tai siirtovirheiden vuoksi potilaskäyntien toissijaisiksi diagnooseiksi, vaikka ne eivät liittyneet käyntiin. Kun tällainen virhe kertautuu suureen datamassaan, syntyy vääristynyt kuva väestön sairastavuudesta. Jos tämä virheellinen kuva päätyy rahoituksen perusteeksi, seurauksena on alueellinen epätasa-arvo: osa alueista saa suhteessa liikaa, osa liian vähän. Yksittäinenkin virhe on korjattava. Järjestelmätason virhe on korjattava viipymättä ja läpinäkyvästi.
Tiedämme, että virheistä on raportoitu ja niitä on myös lähdetty selvittämään. Silti rahoituksessa ei ole tehty sellaista jälkikäteistä oikaisua, joka palauttaisi luottamuksen malliin. Jos virhe on tunnistettu, korjaus pitää tehdä sekä eteenpäin että siltä osin kuin virhe on jo vaikuttanut päätöksiin. Muutoin syntyy tilanne, jossa yhdenvertaisuus kaventuu päätöksenteon omassa konehuoneessa.
Tämä ei ole kenenkään etua edistävää “aluepoliittista peliä”, vaan tavallisten ihmisten arkea. Jonot pitenevät, henkilöstön kuormitus kasvaa ja peruspalvelut rapautuvat siellä, missä rahoitus on jäänyt jälkeen virheellisen datan vuoksi. Meidän on kyettävä sanomaan ääneen yksinkertainen periaate: julkisen rahan ja julkisen vallan on nojattava todennettuun tietoon. Kun virhe tunnistetaan, se korjataan. Ja kerrotaan avoimesti, miten korjaus vaikutti.
Siksi esitän kolme konkreettista toimenpidettä.
Ensinnäkin vaikutusarviot on saatava julki. THL:n ja valtiovarainministeriön on viipymättä julkaistava selkeä, ymmärrettävä arvio siitä, miten diagnostiikkavirheet ovat voineet vaikuttaa tarvekertoimiin ja rahoitukseen alueittain. Ilman läpinäkyvyyttä ei ole luottamusta.
Toiseksi on saatava oikaisu käyttöön. Kun korjattu tieto on toimitettu ajoissa, sen on myös vaikutettava. Tarvittaessa on tehtävä takautuva oikaisu. Muutoin järjestelmä palkitsee hiljaisuuden ja rankaisee virheen tunnistajia.
Kolmanneksi, on luotava pysyvät kontrollit. Datan laadun varmistus ei saa olla projekti, vaan perustoiminto. Tekninen auditointi, selkeät kirjausohjeet ja riippumaton laadunvalvonta on ankkuroitava pysyväksi osaksi rahoitusprosessia.
Meidän ei pidä suostua siihen, että “voittaja‑alueet” vaikenevat ja “häviäjät” väsyvät. Yhdenvertaisuus ei ole nollasummapeliä, vaan yhteinen selkänoja. Kun tieto on oikein ja rahoitus kohdallaan, jokainen suomalainen hyötyy. Myös niillä alueilla, joilla tänään menee hyvin. Reilu peli on paras turva huomisen kriiseissä.
Tämä ongelma on korjattavissa. Tarvitaan tahto julkaista faktat, rohkeus oikaista ja kyky rakentaa kestävä tietopohja. Kun niin tehdään, tarveperusteinen malli voi viimein lunastaa lupauksensa: sama oikeus palveluihin, kaikkialla Suomessa.
