Blogi

Valtuustoaloite: selvitys polkupyörien pysäköintitarpeesta

By 4 kesäkuun, 2017 No Comments

Jätin allaolevan valtuustoaloitteen Jyväskylän kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi 5.6.2017. Otan kantaa aloitteen sisältöön myös ensimmäisessä videoblogissani, jonka voit katsoa klikkaamalla tätä.

”Jyväskylän kaupungin määrätietoisen pyöräilynedistämistyön ansiosta pyöräily on kasvattanut tasaisesti suosiotaan. Jyväskylän kaupungin kuntalaiskysely liikunnasta 2016 -tutkimusraportista käy ilmi, että 31%:a kaupunkilaisista kulkee työ- tai koulumatkan päivittäin tai useita kertoja viikossa pyöräillen. Kokonaisuutena kävely ja pyöräily ovatkin saaneet suuremman merkityksen liikennesuunnittelussa.

Pyöräilyllä on suuri merkitys kuntalaisten hyvinvoinnille. Vuonna 2015 julkaistussa Jyväskylän pyöräilynedistämisohjelmassa mainitaan, kuinka ”monet eri yhteiskuntaamme koskettavat ongelmat ovat ainakin osittain ratkaistavissa arkiliikunnan edistämisen keinoin.” Samassa ohjelmassa on maininta toimenpiteistä, joista yhtenä on pyöräpysäköinnin uusien mitoitusohjeiden käyttöönotto. Ohjelmassa mainitun tavoitteiston mukaan laadukkaita pyöräpysäköintiratkaisuja lisätään keskustassa.

Lisääntynyt pyöräily vaatii yhä lisää kapasiteettia. Ruuhka-aikoina etenkin keskustassa pyörien pysäköintitilaa on edelleen rajoitetusti, kuten myös pyöräilynedistämisohjelmasta käy ilmi. Lisääntynyt pyöräily on näkynyt myös lisääntyneinä pyörävarkauksina. Siksi tarve uusille pyörätelineille – joissa pyörien kiinteä lukitseminen on mahdollista – on ilmeistä. Toimenpiteisiin on syytä tarttua rivakammin.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Jyväskylässä päivitetään keskusta-alueen polkupyörien pysäköintitarve. Samalla tarkastellaan mahdolliset sijainnit, joihin tulisi lisätä polkupyörien pysäköintipaikkoja kiinnittäen huomiota asianmukaiseen lukitsemismahdollisuuteen ja pysäköinnin turvallisuuteen.”

Leave a Reply