Blogi

Työllisyyspäätöksissä oikea suunta, Keski-Suomen infraan panostuksia

By 16 syyskuun, 2020 No Comments

Tuoreen budjettiriihen työllisyyspäätökset ovat oikeansuuntaisia. Viennin ja yrittäjyyden toimintaedellytyksiä parannetaan ja valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) johdolla palataan koronakriisin jälkeen taloudenpitoon, jonka osoituksena on menokehykset.

Yrittäjien ja yritysten verotus ei kiristy, minkä lisäksi päätettiin useista toimista, jotka lisäävät uuden työn syntymistä. Noin 30 000 päätösperustaista työpaikkaa on tärkeä osoitus hallituksen päätöksentekokyvystä. Keskustalle nämä olivat budjettineuvotteluiden reunaehtoja. 

Suomen tilanne on niin vakava, että tarvitsemme jatkossa yhä uusia työllistäviä päätöksiä ja lisää toimenpiteitä kasvun aikaansaamiseksi.

Keski-Suomen osalta Äänekoski-Viitasaari -tien parannukseen myönnetyt 21,2 miljoonaa euroa edistävät koko nelostien toimivuutta. Panostukset tukevat biotalouden kasvuedellytyksiä koko Keski-Suomessa.

19 miljoonan euron lisäinvestoinnit Jyväskylä-Tampere -raideväliin kiihdyttävät jo aiempaa päätöstä, joka edistää raideyhteyden nopeutta ja sujuvuutta. Saamme käyntiin jo suunniteltuja parannuksia muun muassa Jämsässä ja Muuramessa. Tämä on koko maakuntamme saavutettavuuden kannalta hyvä ratkaisu.

Hyvinvointiyhteiskuntamme kannalta on keskeistä tasapainottaa julkisen sektorimme menot ja tulot keskipitkällä aikavälillä. Siksi esimerkiksi paikallisen sopimisen osalta budjettiriihi on pettymys. Valitettavasti ay-liikkeen valta sanoa ”ei” uudistuksille on tiukassa vasemmistopuolueissa. Paikallisesta sopimisesta sopimista on lykätty vuosikausia. Loputtomiin tätä päätöstä ei voi lykätä.