Blogi

Tarkkuutta rakennushankkeiden suunnitteluun

By 15 lokakuun, 2022 No Comments

Jyväskylän liikuntapaikkarakentamisen kustannusnousut ovat puhuttaneet julkisuudessa, hyvästä syystä. Monen hankkeen kustannukset ovat kasvaneet useita miljoonia, osa myös ymmärrettävistä syistä. On kuitenkin hankkeita, joiden kustannukset alkuperäisistä esityksistä ovat kaksin- tai kolminkertaistuneet.

Eroa selittää se, että alustavan investointisuunnitelman arvio on vain suuntaa antava. Vasta varsinaisessa hankesuunnitelmassa kustannusarvio voi perustua konkretiaan ja tarkentua.

Koulurakennusten kohdalla laskelmat ovat pitäneet paikkaansa paremmin, kun liikuntarakentamisen. Tähän on luontainen selitys: kouluja rakennetaan paljon ja usein, liikuntarakennuksia harvoin. Selittelyn taakse ei voi kuitenkaan mennä.

Kaupunkilaisten ja päättäjien näkökulmasta tilanne on herättänyt ihmetystä ja luottamuspulaa hankesuunnittelun laatuun. Viestintä ja keskustelu hankesuunnittelun eri vaiheista ja kustannusten arviointiperusteista auttaa lisäämään luottamusta ja ymmärrystä tilanteesta. Viestintää parantamalla vältytään ihmettelyltä, mutta se ei yksin riitä.

Kaupungin taloutta ohjaavan investointisuunnittelun vaiheessa olisi syytä laskea nykyistä tarkemmin alustavia budjetteja – ei hanketasolle asti, mutta lähemmäksi totuutta. Olisi kohtuullista, että päättäjillä olisi edes suurpiirteinen rakennusinvestointien kustannustaso tiedossa talousarvioita hyväksyttäessä, vaikka rakentamisen luonnollinen kustannusnousu on ymmärrettävää.

Keskusta kannattaa kaupunkimme elinvoimaa ja palveluita parantavia investointeja. Ne lisäävät kaupunkilaistemme hyvinvointia ja toimivat myös vetovoimatekijöinä.

On kuitenkin aiheellista vaatia tarkempaa investointien kustannusarviointia talouden suunnittelussa. Tämä on jyväskyläläisten veronmaksajien, kaupungin talouden ja päättäjien etu.