Jyväskylässä päätettiin keskittää Lyseon ja Schildtin lukiot yhdessä aikuislukion kanssa yhteen Harjun jättilukiokompleksiin. Gradian hallituksen kokouksessa esitin asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Valitettavasti esitykseni raukesi kannattamattomana. Lopulta Gradian valtuusto siunasi perjantaina suunnitelman liki 3000:n lukiolaisen Suomen suurimmasta mammuttilukiokompleksista. Tehokkuuden ja taloudellisen tuottavuuden nimissä. Vaan millä tosiasiallisella hinnalla?
On helppoa maalailla visioita sujuvammasta yhteistyöstä, tehokkaasta tilankäytöstä ja rajattomista opintotarjottimista. Millaiseksi mahtaa arki tällaisessa koulutuksen suurkauppakeskuksessa oikeasti muodostua?
Annettujen lupausten mukaisesti opiskelut, ruokailut, siirtymät ja kokoontumiset sujuvat aiempaa paremmin, kun keskittämisen eduista päästään nauttimaan. Yksilö ei huku massaan ja opettajat muistavat satojen ja tuhansien oppilaidensa nimet ja enemmänkin. Yhteisöllisyys paranee ja syrjäytyminen vähenee. Uskoo ken tahtoo.
“Lukiokampuksesta” puhumalla johdatetaan tahallaan harhaan: kyse on nuorista, valtaosin alaikäisistä oppilaista, joiden kasvun tukeminen ei ole vain opettamista vaan myös ohjausta, kohtaamista ja turvallisuuden luomista. Kasvattamista ja välittämistä.
Lyseon ja Schildtin lukion keskittäminen jättilukiokompleksiin eri ”identiteeteillä” kuulostaa teennäiseltä tavalta kierrellä tosiasioita. Jos tilat, henkilöstö ja arki jaetaan, onko tarkoituksenmukaista luoda keinotekoisia rajoja “meihin” ja “niihin”?
En toki halua olla muutosvastarannan kiiski. On mahdollista, että suuret suunnitelmat toteutuvat lupausten mukaisesti ja Jyväskylässä koetaan lukiokoulutuksen renessanssi: oppimistulokset paranevat, yksinäisyys vähenee, mielenterveysongelmat vähenevät, tilat toimivat moitteetta, opettajien jaksaminen paranee ja yhteisöllisyyden tunne kasvaa. Ehkä.
Toivottavasti olen väärässä, mutta toistaiseksi minun on vaikea ymmärtää, miten suuruuden logiikka yksin voisi viedä kohti parempaa kasvatusta, välittämistä ja oppimista. Ja eikö juuri niiden pitäisi olla koulutuspäätösten ydintä?
