Venäjän hyökkäys Ukrainaan torstaina 24.2. muutti maailman turvallisuusjärjestystä, rapautti Eurooppalaista vakautta ja mullisti suomalaisen turvallisuuskäsityksen. Vanhat ulkopoliittiset liturgiat menivät kertarytinällä uusiksi. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa siirryttiin uuteen aikaan.
Puolustuspolitiikassa olemme aina olleet varautuneita, mutta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on linjatarkastuksen aika. Vanhat mantrat ja kryptinen kiertely ja kaartelu on korvattava suoremmalla, realistisemmalla puhetavalla. Naamiot on riisuttu.
Historiasta on paljon ammennettavaa, eikä aiemmassa ajassa tehtyjä ratkaisuja ole mielekästä liiaksi soimata. Päätöksiä tehdään aina ajassa. Hieman pidempää historiaa peilatessa voi myös oikeutetusti kysyä, onko länsi ja Suomi ollut Venäjän suhteen sinisilmäinen? Näimmekö sen, mihin halusimme uskoa, mutta emme sitä, mitä oikeasti tapahtui.
Maamme ulko- ja turvallisuuspoliittissa ratkaisuissa kysymys on hyvien ja huonojen puolien punninnasta. Vaa’an tasapainosta, jossa toisella puolella on suvereniteettimme maksimointi ja toisella puolella sotilaallisen hyökkäyksen minimointi.
Puolustusliitto Naton jäsenyys on yksi olennainen ratkaisu. Ajoituksen merkitys on keskeinen. Samalla kaikki muut turvallisuuttamme lisäävät askeleet on otettava. Harkiten, mutta viipymättä. Jotkut näkevät kahdenvälisen yhteistyön Yhdysvaltojen kanssa olevan Nato-jäsenyyttä mieluisampi ratkaisu. Yleinen kysymys on: Miten Nato kehittyy ja toimii sitten, kun valta USA:ssa vaihtuu?
Suomen kahdenvälisen turvallisuussyhteistyön tiivistäminen Yhdysvaltojen kanssa on tärkeää etenkin poliittisen tuen, Naton avoimien ovien politiikan jatkumisen ja puolustusmateriaalin kannalta. Sitovat sopimuspohjaiset turvatakuut tulevat kuitenkin Pohjois-Atlantin puolustusliitosta, Natosta.
Mielestäni Nato-instituutiona suojaa meitä paremmin myös USA:n poliittisten tuulien muutoksissa kuin mitä vastaava tilanne olisi kahdenvälisiin suhteisiin nojaavassa mallissa. Suomen on järkevää harkita Norjan kaltaista Nato-sopimusta, jossa pysyviä joukkoja tai ydinaseita ei ole maahan sijoitettuna.
Erilaiset muut yhteistyösopimukset ovat niin ikään tärkeitä, mutta lopulta kysymys on tosiasiallisesta avusta, sen antamisesta ja sen saamisesta. Miten voimme lisätä Pohjolan turvallisuutta ja miten EU kehittyy? Toiveiden varaan emme omaa tulevaisuuttamme voi jättää.
Kahden- ja monenvälisiä puolustusyhteistyösopimuksia on kehitettävä ja EU:n puolustusyhteistyötä syvennettävä. Pohjois-Euroopan vakautta ja Suomen turvallisuutta vahvistaisivat edelleen Suomen tiiviimmät puolustusyhteistyösuhteet Norjaan ja Iso-Britanniaan. Näissä kaikissa on edettävä. Nämä huomioitunakin saamme todelliset turvatakuut vain Nato-jäsenyyden kautta.
Myös sillä on iso merkitys, miten muut meidät näkevät. Maariski on merkittävä kysymys. Miten luottoluokittajat näkevät Suomen, miten sijoittajat ja yritykset suhtautuvat Suomeen investointiympäristönä? Ulko- ja turvallisuuspoliittiset ratkaisumme punnitaan myös maamme rajojen ulkopuolella.
Turvallisuuttamme on vahvistettava määrätietoisesti. Kansalliseen puolustukseen panostaminen ja puolustusbudjetin pitäminen myös tulevaisuudessa kahdessa prosentissa BKT:sta on kaikissa tulevaisuuden vaihtoehdoissa välttämättömyys. Omasta puolustuksesta ei saa tinkiä.
Paikoilleen jääminen ei ole vaihtoehto. Askeleet kahden- ja monenkeskisen turvallisuuden parantamiseksi on nyt otettu, mutta Nato-jäsenyyttä ei voi kierrellä tai ohittaa. Suomen historiallisia askeleita punniten puolustusliiton jäsenyys olisi luonteva päätös, jonka tekemiseen aikaikkuna on nyt auki.
