Helsingin ja Tampereen pormestarit yhdessä Finnairin ja VR:n johdon kanssa esittivät 10.1.2018 suoraa junayhteyttä Helsinki-Vantaan lentokentälle. Esityksessä vaaditaan nopeaa yhteyttä Helsingistä lentokentälle ja edelleen suoraa yhteyttä lentokentältä maakuntiin.
Esitys ei ole uusi, mutta sen nostaminen jälleen keskusteluun on tärkeä.
Olisi ollut alun perinkin järkevämpää rakentaa suora yhteys Helsinki-Vantaan lentokentältä koko maan raideverkkoon hitaan Kehäradan sijaan, mutta tätä virhettä on enää turha surkutella.
On koko maan etu, että esitetyn kaltainen massiivinen raideinvestointi kytkettäisiin palvelemaan koko Suomea. Suomi on avattava Tamperetta laajemminkin osaksi nopeaa raideyhteyttä, sillä esimerkiksi elinkeinoelämän, investointien ja turismin kannalta saavutettavuus vaikuttaa merkittävästi päätöksentekoon.
Samassa yhteydessä tulisikin aloittaa Tampereen ohittamisen todellinen suunnittelu myös matkustajaliikenteelle, jotta hidas ratapiha ei jarruttaisi mm. Helsingistä Jyväskylään suuntautuvaa liikennettä. Tätä on ehdottanut aiemmin myös Keski-Suomen liitto. Suomen poikittaisen raideyhteyden merkittävä parantaminen Jyväskylään ja edelleen Itä-Suomeen on asetettava keskiöön.
Koko maalle tärkeä Helsinki-Vantaan lentokenttä ei saa olla vain harvojen nopeasti saavutettavissa, vaan sen on tuettava koko maan kasvua. Koko maan huomioon ottavalla laajalla raideyhteyksien uudistamissuunnitelmalla tuemme parhaiten koko Suomen tulevaisuuden menestymistä.
*Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa