Blogi

Koulutusleikkauksilla leikataan suomalaisten osaamisesta

By 20 joulukuun, 2024 No Comments

Maamme hallituksen 130 miljoonan euron leikkaukset ammatillisesta koulutuksesta ovat mittakaavaltaan huomattavan isoja. Vaikutukset ympäri Suomea ovat tuntuvia koulutusalojen, aloituspaikkojen ja lähiopetuksen vähenemisen muodossa. Ammattitaito- ja osaamisvaatimukset pysyvät entisinä, mutta resurssit leikataan henkilöstöltä. Hallitus leikkaa samalla suomalaisten työelämän paremmasta tulevaisuudesta.

Hallituksen meriselitys leikkausten kohdentumisesta aikuiskoulutukseen on paitsi huonoa politiikkaa sekin, myös suuri puhallus. Sama opetus, tilat ja opettajat kouluttavat niin nuoria kuin aikuisiakin, eikä näitä voida helposti erotella. Joko tieto hallituksessa on hukassa, tai sitten tavoitteena on harhauttaa suurta yleisöä.

Leikkaukset heikentävät koulutuksen laatua. Samalla tarve suorittavan työn tekijöihin kasvaa ja aikuiskoulutuksen merkitys alati muuttuvassa työelämässä korostuu. Missä on ammatillisen koulutuksen arvostus?

Nuorten pahoinvointi ja elämänhallinnan haasteet ovat olleet arkipäivää jo pitkään suomalaisissa kunnissa ja myös ammatillisessa koulutuksessa. Leikkauksilla lisätään entisestään näitä haasteita ja kuormitetaan opettajien jaksamista yhä enemmän.

Yksistään Gradialta ammatillisen koulutuksen rahoitus pienenee noin neljä miljoona euroa. Ammatilliset opettajat tekevät työtä suurella sydämellä opiskelijoiden kanssa. Minkä viestin hallitus lähettää opiskelijoille ja henkilöstölle leikkaamalla juuri koulutuksesta, jonka kuuluisi olla tämän kansan voimavara nyt ja tulevaisuudessa?

Hallituksen päätöksistä huokuu ammatillisen koulutuksen alasajo. Puheet koulutuksen olemisesta “erityissuojelussa” voi heittää nyt realisoituvien leikkausten myötä romukoppaan.

Toivoa sopii, ettei vuodelle 2026 kaavailtuja 75:n miljoonan euron koulutuksen lisäleikkauksia kohdenneta taas yksinomaan ammatilliseen koulutukseen. Sen myötä hallituksen viesti ammatillisen koulutuksen arvottomuudesta ei jäisi enää kenellekään epäselväksi. Entä jos annettaisiin ammatilliselle koulutukselle työrauha ja mahdollisuus toteuttaa sitä laadukkaasti?