Blogi

Keskustan kuolema estettävä

By 2 marraskuun, 2017 No Comments

Jyväskylän kasvu on ollut viime vuosina ilahduttavaa ja suunnitelmat tulevaisuuteen ovat kunnianhimoisia. Tavoitteena tuleekin olla – ei enempää eikä vähempää – kuin toimia koko Sisä-Suomen keskuksena.

Seppälän kehittyminen yhä merkittävämmäksi kaupankeskittymäksi, Hippoksen masterplan ja Kankaan rakentuminen kertovat Jyväskylän elinvoimasta.

Mutta kasvukipujakin on.

Huoli keskustan houkuttelevuudesta on aito ja se on otettava tosissaan. Kauppakatu lähialueineen kaipaisi kasvojenkohotusta 2010-luvulle.

Meidän on uskallettava miettiä myös uudelleen niitä liikkeitä ja palveluita, mitä voisimme keskustaan houkutella. Siinä missä hypermarketit tuskin koskaan ovat olleetkaan kaupunkikeskustoissa, on ravintoloilla ja kahviloilla kysyntää myös jatkossa.

Lisäksi meidän tulisi aidosti pohtia, onko keskustan pysäköintihinta oikealla tasolla. Vaikuttaako pysäköinnin hinta tai pysäköinnin maksullisuuteen liittyvä mielikuva Jyväskylän keskustan vetovoimaan? Voisimmeko jopa harkita keskustan pysäköinnin hinnan puolittamista?

Vähintään siitä on pidettävä huoli, että kadunvarsipysäköintiä ei enää nykyisestä rajoiteta, vaan huolehditaan keskustassa asioimisen mahdollisuuksista myös autolla. Hyvällä toteutuksella tämä palvelee kaikkia keskustassa asioivia.

Keskustan viihtyisyyteen liittyy myös turvallisuus. Nuoret viihtyvät keskustassa ja hyvä niin.

Olisi kuitenkin syytä pohtia yhteisiä pelisääntöjä, jotka takaisivat kaikenikäisten viihtyvyyden keskustassa.

Kaipaisin sosiaalisiin ongelmiin tarttumiseen rohkeampaa otetta. Julkiseen päihteidenkäyttöön ja häiriköintiin tulee puuttua nykyistä tehokkaammin.

Toivoisin myös tamperelaistuneelta Sisä-Suomen poliisilta näkyvämpää läsnäoloa Jyväskylän keskustassa. Kysymys on tietenkin resursseista, mutta myös niiden kohdentamisesta.

*Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa

Leave a Reply