Valtiovarainministeriön arviointiryhmän esitys maalaa synkkiä pilviä Keski-Suomen hyvinvointialueelle ja siten koko maakunnalle. Kysymys ei ole vain budjettiteknisistä viilauksista, vaan heikennyksistä ihmisten arkeen. Lista on lohduton: ympärivuorokautisen hoivan supistaminen, kotihoidon leikkaaminen, neuvolaverkon purku, lasten ja nuorten palvelujen kaventaminen sekä diagnostisten tutkimusten vähentäminen. Nämä muodostavat riskejä koko väestön turvallisuudelle.
Ikääntyneiden palveluissa jonot ovat jo nyt pitkiä, mutta silti palveluasumisesta esitetään leikattavaksi satoja paikkoja ja kotihoidosta kymmeniä työntekijöitä, samalla kun 75 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa. Kun hoivan tarve lisääntyy ja tarjontaa pienennetään, seuraukset näkyvät päivystyksessä, omaishoitajien uupumisena ja niiden ihmisten hädässä, jotka eivät pärjää kotona yksin. Tämä ei ole sopeuttamista, vaan riskin siirtämistä heille, joilla ei ole voimia sitä kantaa.
Myös lasten, nuorten ja perheiden palveluihin kohdistuvat leikkaukset osuvat aikaan, jolloin nuorten pahoinvointi on jo valmiiksi huolestuttavalla tasolla. Neuvoloita lakkautetaan, palveluseteleitä jäädytetään ja varhaisen tuen resursseja kavennetaan. Ongelmat eivät katoa, ne kasvavat.
Erikoissairaanhoidossa esitetään tähystysten määrän puolittamista ja patologian siirtämistä pois Keski-Suomesta. Kyse ei ole marginaalisista toimista, vaan terveydenhuollon selkärangasta. Jos diagnostiikka hidastuu, myös hoito viivästyy, ja viiveisiin liittyy menetettyjä elinvuosia.
Leikkausten kauaskantoisin vaikutus liittyy koulutukseen ja tutkimukseen. Harjoittelupaikkojen väheneminen heikentää lähihoitajien, sairaanhoitajien, psykologien ja lääkäreiden koulutusta. Rekrytointi vaikeutuu ja osaaminen valuu muualle. Tutkimuksen rajaaminen vain ulkoisella rahoituksella tehtäväksi romuttaa laadun kehittämisen.
Keski-Suomessa ei ole paljon erikoissairaanhoidon tehtäviä, joita voitaisiin siirtää Kuopioon ilman, että palvelujen saatavuus heikkenisi. Päivystyskirurgia, sisätaudit, tehohoito, synnytykset ja suuri osa diagnostiikasta ovat sidottuja paikallisuuteen. Alueellinen erikoissairaanhoito on elintärkeä osa maakunnan turvallisuutta.
Lyhytnäköisesti tehdyt säästöt näkyvät pitkän aikavälin kustannuksissa. Taloutta on tasapainotettava, mutta ei niin, että tasapaino menetetään ihmisten elämässä. Väestön oikeus palveluihin ei ole kulu, jonka voi leikata. Onko meillä varaa tällaisiin säästöihin, tai niiden seurauksiin?
