Blogi

Jyväskylän Hippos

By 1 lokakuun, 2024 No Comments

Pohjoismaiden paras: Jyväskylän Hippos. Näin linjataan kaupungin nettisivuilla, mutta toistaiseksi tästä visiosta on realisoitunut vain komea juliste Monitoimitalon seinään ja muutama koepaalutus. Hippos-hanke ei ole pelkkä rakennusprojekti, se on Jyväskylän tulevaisuuden investointi. Kyse on liikunnan, urheilun ja hyvinvoinnin keskuksesta, joka palvelee kaikkia keskisuomalaisia – ja laajemminkin – lapsista ja nuorista aina ikäihmisiin asti. Ehkä tänään, kymmenen vuoden värikkäiden vaiheiden jälkeen, olemme päätöksenteon osalta viimeisellä rannalla. 

Moni on sanonut, että valmista olisi jo, ellei asiasta olisi valitettu. Ehkä näin olisikin, mutta kenties tarkoitus kuitenkin pyhittää keinon ja tarkoitushan hankkeen valittajilla oli aivan sama, kuin Hippos-hankkeellakin. ”Me haluamme edullisia, toimivia, puhtaita tiloja liikunnalle”, valittajat kertoivat mediassa.

Vuodet vierivät, mutta käsissämme on edelleen samat, tosin vuosikausia lisää vanhentuneet, sisäilmaongelmien riivaamat epäkäytännölliset tilat. Tuoreita vesivahinkoja voi käydä ihastelemassa Monitoimitalolla, joista osa tiloista on käyttökiellossa. Oikeuslaitos työllistyi, demokratia jumiutui, mutta lapset ja nuoret jäivät ilman luvattuja edullisia, toimivia ja puhtaita tiloja. Laskun tästä kaikesta kuittasivat jyväskyläläiset veronmaksajat.

Ajatelkaa, kuinka monta koulua, päiväkotia tai kirjastoa olisimme voineet rakentaa sillä summalla, jonka hankkeen viivästyttäjien aiheuttamat kustannukset ovat maksaneet!

Eikä muuten nähty jääkiekon MM-kisoja Jyväskylässä. Ei hurrattu Uuden Musiikin kilpailussa. Eikä kuultu tähtiartistien areenakiertueita tai järjestetty televisioituja gaaloja.

Tampereella järjestettiin ja siellä kaupunki on kerännyt sievoiset tulot kaupungin kassaan näistä tapahtumista – ja kerää edelleen.

Nämä kaikki olisivat voineet olla totta Jyväskylässäkin, mikäli vaaleilla valittujen valtuutettujen päätöstä olisi kunnioitettu. 

Eikä tuolloin päätetty Hippos-hanke olisi ollut kuin osittain tätä tapahtumateollisuudeksi kutsuttua toimialaa, jonka liikevaihto on maassamme kolmen miljardin euron mittaluokassa ja kasvussa.

Kesän kansainväliset ja kansalliset huipputason suurtapahtumat Jyväskylässä ovat näyttäneet vuosi toisensa jälkeen, että me jyväskyläläiset osaamme kyllä, jos vain puitteet ovat kunnossa. On itseasiassa surullista miettiä, kuinka monta miljoonaa euroa uutta arvonlisää Hippos-hanke olisi voinut jo tähän mennessä tuottaa? Kuinka monta työpaikkaa ja uutta mahdollisuutta se olisi luonut kaupunkiimme?

Tarvitsemmekohan me alkuunkaan tuota kaupunginjohtajaa, viranhaltijoita tai oikeastaan meitä valtuutettujakaan, kun yksi valtuutettu tai muutama aktiivinen kansalainen tietää kaiken niin paljon meitä muita paremmin?

Edustuksellisessa demokratiassa on syytä luottaa siihen arvioon ja demokraattiseen päätökseen, jonka vaaleilla valitut valtuutetut ovat tehneet punnittuaan eri vaihtoehtoja huolellisesti.

Nyt katseen on oltava tulevaisuudessa.

Uusi leasing-malli mahdollistaa vuosikymmenen vatuloidun hankkeen toteuttamisen. Keskustan valtuustoryhmä kannattaa kaupunginhallituksen esitystä. Tekemättä jättäminen ei ole vaihtoehto, sillä sisäilmaongelmat ja tilakysymykset eivät silmiä ummistamalla poistu minnekään. Päinvastoin – hankkeen viivästyminen on maksanut muun muassa kustannusten nousun johdosta jo nyt mittavasti.

Samalla kun kannatamme Hippos-hanketta, pidämme kiinni lähipalveluiden puolustamisesta ja tulemme esittämään niihin kaavailuille säästöille vaihtoehdot, jotta peruspalvelut säilyvät ja kehittyvät kaikkialla kaupungissa, maaseudulla ja taajamissa.

Jokainen ymmärtää, että vain elinvoimainen kaupunki voi olla menestyvä kaupunki ja vain menestyvä kaupunki voi panostaa asukkaidensa elämänlaadun parantamiseen.

Hippos-hankkeessa on kyse Suomen mittakaavassa merkittävästä liikunta- ja hyvinvointi-investoinnista.

Olemme nähneet autourheilun puolella, kuinka yrityselämän, kaupungin ja tutkimuksen paiskatessa kättä, saamme uusia avauksia, jotka ovat realisoituneet esimerkiksi vetyteknologian osalta. Liikunta- ja hyvinvointiteknologia muodostavat toivottavasti tulevaisuudessa yhä merkittävämmän osan jyväskyläläistä tietotaitoa ja kasvua. Tällä on valtava kansainvälinen potentiaali, sillä terveystieto ja datatalous ovat kasvavia trendejä. Kun teoriat linkittyvät käytäntöön, mahdollistuu uusi tieto ja innovaatioiden edelläkävijyys.

Liikuntapääkaupungilla tulee olla resursseja ylläpitää myös lähiliikuntapaikkoja koko kaupungin alueella. Hyvin usein juuri ne pienemmät liikuntapaikat ovat kaikkein tärkeimpiä, oli kyse sitten hiihtolatujen valaistuksista tai uimarantojen palveluista. Tavallisten jyväskyläläisten mahdollisuus liikkua on turvattava. Siksi uudessa Hippoksessa on taattava kohtuulliset tilavuokrat pienemmillekin seuroille ja, että vähävaraisilla harrastajilla on varaa käyttää tiloja.

Liikuntaa kaikille, urheilua ja tutkimusta kasvun moottorina, siis uutta vetovoimaista Jyväskylää kaikelle kansalle. Hipposhanke on merkittävä investointi kaupunkimme kasvuun ja nyt on viimeistään aika iskeä kuokka maahan.*

*Kirjoitus on kaupunginvaltuustossa pitämäni Keskustan ryhmäpuheenvuoro