Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto linjasi puoluekokouspuheessaan keskustalaisen biotaloushuuman olevan turmiollinen tie suomalaiselle luonnolle.
Aalto myös totesi, että: ”Ei ole järkeä kasvattaa metsää vuosikymmenet ja hukata hiilivarastot yksinomaan polttamalla tai bulkkibiotalouden tuotteisiin.”
Vihreiden puoluekokouksessa esitetyt puheet ovat outoa populismia Aallolta. Biotalous on vahvasti tulevaisuuden ala, josta hyötyy niin Keski-Suomi kuin myös koko maamme.
Tällä hetkellä Suomen metsien vuosikasvu ylittää reilusti hakkuiden määrän. En tiedä ketään, joka olisi ehdottanut, että Suomessa pitäisi hakata metsää enemmän kuin mihin sen vuotuinen kasvu antaa kestävän mahdollisuuden. Lisäksi laki velvoittaa istuttamaan uudet puut hakattujen tilalle.
[the_ad id=”1242″]Aallon mainitsema ”bulkkibiotalous” on karkea yksinkertaistus, kun metsäpohjainen biotalous tähtää nimenomaan moniin korkeamman jalostusasteen tuotteisiin ja puupohjaisista tuotteista suunnitellaan muun muassa muovin korvaajaa.
Käytännössä Aalto tuli vaatineeksi kotimaisen metsätalouden alasajoa. Suomen kaltaisessa maassa sellainen populismi on vaarallista.
Toivottavasti Aallon puheet oli suunnattu vain vihreiden ydinkannattajille, sillä muutoin keskisuomalaisen kansanedustajan metsätietous vaikuttaa olevan pahasti virheellistä.
Aallon mainitsemat linjaukset olisivat omiaan tuhoamaan Keski-Suomen elinvoimaisuuden, joten toivoa sopii, että nämä puheet menivät vain ajattelemattomuuden piikkiin.
*Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa