Viikkokatsaus & Könttä mediassa

Tämä viikko oli meidän ehdokkaiden näkökulmasta jännittävä, koska saimme numerot torstaina. Omani on 204 ja sitä äänestämällä takaat Jyväskylässä asiantuntevan ja motivoituneen päättäjän valinnan. Myös liuta vaalikoneita julkaistiin tällä viikolla. Esimerkiksi YLE:n vaalikoneen löydät klikkaamalla tätä. Täältä voit katsoa vaaligalleria-videoni.

Tiistaina tapasin ystäväni, kansanedustajan ja Keskustan varapuheenjohtajan Katri Kulmunin. Illallisen ohessa keskustelimme kuntakentän muutoksesta tulevan maakunta- ja soteuudistuksen johdosta.

Keskiviikkona Suur-Jyväskylän lehti julkaisi mielipidekirjoitukseni linja-autoliikenteen kehittämiseen Jyväskylässä. Voit lukea kirjoitukseni täältä.

Perjantaina sain jaettavaksi vaaliesitteeni. Kiitos ystävälleni Tommille, joka teki minusta jälleen kerran loistavaa työtä!

Lauantaina kampanjoin kauppakadulla koko aamupäivän ja illasta pääsin odottamalleni Sannin keikalle Lutakkoon. Tällä hetkellä viikon kuluvat nopeasti, mutta tästä minä pidän! Ainoa miinuspuoli on asiattomuuksiin menevä palaute, jota olen alkanut saada nimimerkkien takaa somessa ja sähköpostitse. Nämä olen päättänyt jättää huomiotta.

Ensi viikolla kampanjassani käynnistyy uusi vaihde. Siitä enemmän tulevana keskiviikkona ja ensimmäisenä tietysti näet uutiset somen puolella tunnuksella joonaskontta.

Ps. Olisin erittäin kiitollinen ideoistasi kaupunkimme kehittämiseksi. Laita palautetta ja tehdään Jyväskylästä yhdessä Suomen paras kaupunki!