Keskustan maakuntamalli on lähellä toteutumistaan

Pääministeri Juha Sipilä on ottanut tällä viikolla kovat keinot käyttöön, kun yhdestä nykyhallituksen kärkihankkeesta, sote-uudistuksesta, on aloitettu toden teolla päättämään. Kiistakysymykseksi on noussut sote-alueiden määrä ja onkin vielä epäselvää, mihin lopulta päädytään.

On selvää, että Keskustan eduskuntaryhmä on antanut Sipilälle tiukan kannan. Tätä kantaa Sipilä nyt ajaa. Keskustan mallissa kansanvaltaisuus korostuu ja alueiden rooli vahvistuu. Tällaista mallia noudatetaan useissa läntisissä demokratioissa ja maakuntiin pohjautuva malli sai ennen kevään vaaleja usean asiantuntijan siunauksen.

Sote-uudistuksessa on kyse paljon muustakin kuin vain sosiaali- ja terveyspalveluista. Valtaa ollaan aidosti hajauttamassa valtiotasolta alueille. Muun muassa ely-keskusten ja aluehallintovirastojen, sekä myös maakuntaliittojen päätäntävallassa olevia asioita siirrettäisiin maakuntatasolle – lähelle ihmistä.

Esitetty ratkaisu jättäisi toteutuessaan jälkensä koko Suomen aluekehityksen suuntaan tulevina vuosikymmeninä.

Mikä sen tärkeämpää kuin lähidemokratia, jonka mukaisesti esimerkiksi Keski-Suomen asioista voidaan päättää Jyväskylässä, eikä Kuopiossa. Tai se, että maakuntiin pohjautuvissa sote-alueissa kansalainen näkee päätöksentekijät ja kykenee myös vaikuttamaan heihin.

Keskusta taistelee nyt suoraselkäisesti historiallisen tavoitteensa, maakuntamallin puolesta. Tässä taistelussa tuen mielihyvin pääministeri Juha Sipilää.