Jyväskylän liikuntapalveluille avoimien ovien päivät

Jyväskylän kaupunki valmistelee uuttaa liikuntasuunnitelmaa, jonka tavoitteena on kaikkien kaupunkilaisten liikuntamahdollisuuksien parantaminen. Osana projektia liikuntatoimi aikoo kysyä myös kaupunkilaisten mielipiteitä.

Tavoitteena kaupungilla on saada yhä useampi jyväskyläläinen liikkumaan ja nauttimaan liikunnan tuomista hyödyistä. Tällaista hanketta on helppo kannattaa.

Yksi tapa saada kaupunkilaiset liikkumaan ja tutustumaan myös uusiin liikuntalajeihin voisi olla niin sanottu ”avoimien ovien liikuntapäivä”. Tällaisena päivänä kaupunkilaiset pääsisivät tutustumaan ohjatusti heille vähemmän tuttuihin lajeihin ja parhaimmillaan liikkumisesta voisi syntyä uusi kipinä. Myös halukkaat urheiluseurat voisivat osallistua päivän järjestelyihin.

Parhain ajankohta tällaisen järjestämiseen olisi kuntoilukausien alkuun – siis talvilajeissa syksyyn ja kesälajeissa kevääseen. Sisälajit voisi sijoittaa vaikkapa tammikuuhun, jolloin uudenvuodenlupaukset siivittäisivät kaupunkilaisten intoa liikkua.

On selvää, että jonkinlaisia ennakkoilmoittautumisia olisi tehtävä tilojen asettamien vaatimusten myötä, mutta tavoitteena tulisi silti olla mahdollisimman matalan kynnyksen toiminta.

Tällainen teemapäivä lisäisi Jyväskylän imagoa liikkuvana kaupunkina ja jokainen uusi harrastaja olisi kannattava sijoitus kaupunkilaisten terveyteen.

*kirjoitus on julkaistu alunperin Suur-Jyväskylän lehdessä.

Vastaa