Blogi

Ennenaikaiset vaalit olisivat Suomen etu

By 27 syyskuun, 2014 No Comments

Vihreät ottivat ja lähtivät hallituksesta ydinvoimapäätösten seurauksena. Teollisuuden Voiman ydinvoimaluvasta luopuminen ja luvan myöntäminen Fennovoiman aiempaa pienemmälle hankkeelle olivat puolueelle yksinkertaisesti liikaa. Edelliseen hallitukseen he jäivät, vaikka se hyväksyi kaksi uutta ydinvoimalaa.

Vihreiden hallituksesta lähdön myötä on Alexander Stubbin hallituksella eduskunnassa takanaan vain hiuksen hieno enemmistö. Puhemiehen jättäessä äänestämättä hallitusta tukee vain 101 kansanedustajaa 200:sta.

Vaikeasta tilanteesta johtuen on väläytelty mahdollisuutta ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin. Esimerkiksi oppositiojohtaja Juha Sipilä on kertonut ennenaikaisten eduskuntavaalien olevan Suomen etu.

Ennenaikaisten vaalien järjestäminen on kuitenkin hallituksen käsissä. Päähallituspuolueilla, kokoomuksella ja SDP:llä ei liene kiirettä uusiin vaaleihin. Pääministeri Alexander Stubb halunnee osoittaa johtamiskykyään ja perehtyä paremmin kotimaan asioihin. Kuntapolitiikka sekä sosiaali- ja terveydenhuoltouudistus näyttelevät tärkeää osaa seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Niin ikään valtiovarainministeri Antti Rinne on vasta oppimassa hallituksessa talon tavoille. Myöskään demarien historiallisen heikot kannatusluvut eivät houkuttele Rinnettä ennenaikaisiin vaaleihin.

Ennenaikaiset vaalit olisivat kuitenkin Suomen etu. Hallituksen toimintakyky on heikko, eikä uudistuksia tapahdu. Työttömyys lisääntyy, verotus kovenee ja kansalaisten ostovoima heikkenee. Silloin kun maassamme tarvittaisiin tekoja, johdetaan maatamme kiiltokuvapolitiikalla.

Ihmisten usko tulevaisuuteen hiipuu samalla, kun talouskasvua ja työpaikkoja ei synny. Ulkopolitiikka on ailahtelevaa, joskin kiitos presidentti Sauli Niinistön, linja on pysynyt jotakuinkin järkevänä. Tämä on kuitenkin laiha lohtu, kun Suomi-neito ajelehtii ilman selvää suuntaa.

Ennenaikaisten vaalien myötä myös keskisuomalaisille tarjoutuu tilanne pohtia uudelleen, ovatko kaikki kansanedustajavalinnat osuneet oikeaan ja tulisiko vähemmän eduksi esiintyneet vaihtaa tuoreimpiin kasvoihin. Iltapäivälehtien kansissa piehtaroiminen kyseenalaisessa valossa ei ole kansanedustajalta edellytettävää arvokasta käytöstä. Se ei myöskään edusta Keski-Suomen maakunnallista etua.

Olisikin Suomen ja meidän keskisuomalaisten etu, että saisimme uusien vaalien myötä toimintakykyisemmän hallituksen ja aidon kasvu-uran. Vaikeitakin päätöksiä on tulossa, mutta sitä haitallisempaa on olla vain tekemättä mitään ja katsoa vierestä.

*Kirjoitus on julkaistu alunperin Keskisuomalaisessa